Alajärven musiikkiopistossa valmistuu ensimmäinen musikaali

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven musiikkiopistossa valmistellaan Alajärvi-salissa 11.4. ensi-iltaan tulevaa Heikki Jokiahon säveltämää ja Tuula Jokiahon käsikirjoittamaa Jussi Jänis ja porkkanajahti -nimistä musikaalia.

Pikkupupuja esittävät Meri Yli-Sikkilä (vas.) ja Eevi Joensuu ovat tykänneet musikaalin työstämisestä, vaikka alussa vuorosanojen muistaminen oli vaikeaa.

Musikaalissa esiintyy kolmisenkymmentä musiikkiopiston oppilasta ja musiikkileikkikoululaista.

MAINOS

Musiikkiopisto tekee produktion toteuttamisessa tiivistä yhteistyötä Kuvataidekoulu EEROn kanssa.

Kuvataidekoululaiset ovat olleet toteuttamassa värikästä ja mielikuvitusrikasta lavastusta.

Harmonikkaa, musiikin perusteita ja yhtyesoittoa opettava Heikki Jokiaho kertoo saaneensa musikaali-idean Alajärvellä pidetyillä koulutuspäivillä Vakka-Suomen musiikkiopiston opettajilta.

Hän esitteli idean tuoreeltaan musiikkiopiston vt. rehtorina toimivalle Markku Pöyhöselle, joka innostui asiasta. Musikaali-idea esiteltiin opiston muulle henkilökunnalle seuraavassa kokouksessa.

Jo alkumetreiltä lähtien vallinnut innostuksen ilmapiiri on tarttunut niin musiikkiopiston henkilökuntaan ja hallintoon, oppilaisiin kuin oppilaiden vanhempiinkin.

Pikkupupuja esittävillä, seitsemänvuotiailla Eevi Joensuulla ja Meri Yli-Sikkilällä on puheroolit.

Eevi kuvailee, miten pikkupuput leikkivät musikaalin alussa. Sitten tulee kova nälkä ja surullinen olo, kun ei ole porkkanoita. Mutta onneksi musikaalissa on onnellinen loppu.

– Harjoitteleminen on ollut kivaa! Alussa oli vaikeaa muistaa vuorosanat. Harjoituksissa on saanut myös uusia ystäviä, iloitsee Meri.

Innokkaita oppilaita

Heikki Jokiahon rinnalla Jussi Jänis ja porkkanajahti -musikaalin ohjaajana toimii pianon- ja sellonsoittoa opettava Leena Pesu.

Myös muuta musiikkiopiston opettajakuntaa on ollut mukana produktion toteuttamisessa.

Musikaalin soittajien, kuorolaisten ja näyttelijöiden ikähaitari on esikouluikäisistä alakoulun kuudesluokkalaisiin.

Musiikkiopiston oppilaiden lisäksi mukana on muskarilaisia, jotka laulavat kuorossa.

Harjoitukset aloitettiin tammikuussa pienryhmissä ja maaliskuun puolivälistä lähtien on kokoonnuttu perjantaisin yhteisharjoituksiin. Leena Pesu kertoo, että esiintyjien mukaan saaminen oli helppoa.

– Jaoimme ennen joulua kaikille oppilaille lomakkeet, jossa kerrottiin projektista ja esiteltiin sitä. Ilmoittautua sai, jos halusi. Sai myös valita, haluaako laulaa, näytellä vai soittaa. Ryhmät on jaettu näiden ensisijaisten toiveiden mukaisesti.

Kahdeksanvuotias Senja Lumijärvi (vas.) ja yhdeksänvuotias Emilia Kivimäki soittavat viulua uutuusmusikaalissa.

Leena Pesun mukaan viime syksynä käyttöön otetun uuden opetussuunnitelman myötä Alajärven musiikkiopistossa tuli tarve erityisille projektiviikoille ja sille, että ohjelmassa on muutakin kuin toiminta kuin soiton ja teorian opetusta.

– Tämä on musikaalissa mukana oleville soittajille erilainen yhteissoittokokemus.

– Osa on konkareita ja osa on ensimmäisiä kertoja soittamassa muiden kanssa. Musikaalin harjoitteleminen ja esittäminen on myös opetusta, erilaista oppimista ja erilainen tapa harjoitella ja tehdä musiikkia, huomioi Leena Pesu.

Nopea aikataulu

Lotta Viinamäen esittämä Pate-Peikko (kesk.), Viola Takalan tulkitsema Hilda-äiti (vas.) ja Ida Ketosen esittämä pikkupupu käyvät kisaa siitä, kuka saa porkkanat itselleen.

Heikki Jokiaho kertoo miettineensä puolisonsa Tuulan kanssa, että olisi mukavaa tehdä jotakin yhdessä ammatillisesti. Pariskunta ei oikein keksinyt, mitä se yhteistyö voisi olla – ennen viime elokuussa Alajärvellä pidettyä koulutuspäivää. Vakka-Suomen musiikkiopistossa Laitilan suunnalla on tehty musiikkisatuja ja pienoisnäytelmiä.

– Aloimme Tuulan kanssa heti miettimään ja kehittelemään tarinaa. Alkusyksy meni käsikirjoitusta, laulujen sanoja ja sävellystyötä tehdessä. Tammikuun lopussa aloitettiin ensimmäiset harjoitukset.

Koska kyseessä on musiikkiopiston ensimmäinen musikaaliproduktio, on tekijöille ollut arvoitus, että kuinka paljon projektin toteuttaminen vaatii työtä ja harjoituskertoja.

– Vähän on jännittänyt, että kuinka tämä projekti menee. Mutta tosi hieno olo on ollut joka perjantai harjoitusten jälkeen huomata, että musikaali liikahti taas hienosti eteenpäin. Nuoret ja lapset ovat vastuuntuntoisia ja he ovat sitoutuneet tähän projektiin, kehaisee Heikki Jokiaho.

Heikki Jokiaho ja Leena Pesu ovat saaneet tarvittaessa apukäsikseen myös muita musiikkiopiston opettajia.

Tuula Jokiahon mukaan musikaalin käsikirjoitus on väljä, sillä hän on halunnut jättää siihen tilaa esiintyjien omille ideoille ja sanoille. Tarkoituksena on ollut antaa lapsille punainen lanka ja kertoa, miten juoni etenee sekä kannustaa heitä kuljettamaan tarinaa myös omilla sanoillaan.

Väriä sävelten rinnalle

Hannes Rentola maalaa kangasta, joka pingotetaan kehikon päälle ja josta tulee musikaalin lavasteisiin kuuluva kivi. Kiven sisällä on kuiskaajan paikka musikaalia esitettäessä.

Musikaalin teema ovat aina ajankohtaiset ystävyys ja yhdessä tekeminen.

Tarinan keskiössä on ilkeän ja pahan tyypin maineessa oleva Pate-Peikko. Monenlaisten vaiheiden jälkeen kuitenkin huomataan, että kaikki kääntyy parhain päin ja kaikki ovat ystäviä.

Yhteistyökumppanikseen Alajärven musiikkiopisto on saanut Kuvataidekoulu EEROn. Ritva Lindbergin, Ulla Hautamäen ja Marjut Mässbackan ohjaamissa ryhmissä on tehty lavasteita ja rekvisiittaa.

Esimerkiksi Lindbergin ohjaamat Alajärven periodipajan 11–14-vuotiaat ovat työstäneet isoa kiveä, jonka sisällä on kuiskaajan paikka musikaaliesityksissä. Työpajan1:n noin 13–15-vuotiaat oppilaat ovat maalanneet vihreän eri sävyjä toistavaa metsää, joka tulee kulisseihin taustakankaaksi.

Jussi Jänis ja porkkanajahti -musikaalin tapahtumapaikkana on metsä, jossa kasvaa myös taikapuita. Kuvataidekoulu EEROn vimpeliläisoppilaat ilottelivat väreillä maalatessaan puunrunkoja.

Ulla Hautamäki on teettänyt oppilaillaan pikkurekvisiittaa: mustikoita, porkkanoita, puun ja ison sienen. Vimpelissä on maalattu satupuiden runkoja Marjut Mässbackan ryhmässä.

Ritva Lindberg kertoo, että lavastuksen toteuttamisen idea tuli musiikkiopistosta, jonka kanssa on ennenkin tehty yhteistyötä.

– On hyvä olla mukana asioissa, joissa tehdään yhdessä.

Uutuusmusikaalille on luvassa neljä koululaisnäytöstä Alajärvi-salissa koulukeskuksella alajärveläisille peruskoululaisille ja varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsille. Iltanäytöksiä järjestetään kaksi. Koululaisnäytöksiin on tulossa yhteensä noin tuhat katsojaa.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliJAPO aloittaa valokuituverkon rakentamisen Lappajärvellä
Seuraava artikkeliWalter Ehrström -mitalit kolmelle maatilalle Alajärvellä