-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Puhkupillit konsertoi Etelä-Pohjanmaalla

Puhkupillit – eli Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri – lähtee huhtikuun puolivälissä maakuntamatkalle Etelä-Pohjanmaalle.

Puhkupilleissä soittaa myös Soinista ja Kuortaneelta lähtöisin olevia soittajia. Kuva: Aaro Huopainen.

Orkesteri on sekä harrastuksena että yhteisönä soittajien elämässä merkittävä osa arkea. Keskiviikkoillat on pyhitetty harjoituksille – siis puhallinmusiikille ja yhdessäololle – mutta harvoin se siihen loppuu.

MAINOS

– Puhkupillit on kuin toinen perhe. Yhdessä eletään sekä arkea että juhlaa aina tavallisista treeneistä häihin ja valmistujaisiin, toteaa orkesterin soinilaislähtöinen pasunisti Satu Alatalo. – Siksi onkin erityisen ihanaa tuoda juuri tämä porukka lähemmäs synnyinseudun maisemia.

Tähän kevääseen väriä tuo orkesterin konserttimatka Etelä-Pohjanmaalle. Energinen, nuori kokoonpano tuo mukanaan tunteella ja taidolla valmistetun ohjelmiston sekä sinfonisen ison orkesterin soundin.

Puhkupillit esiintyy omassa konsertissaan Lapualla Alajoki-salissa lauantaina 13.4. kello 18, jossa orkesteri pääsee näyttämään sekä ohjelmiston että soinnin koko laajuuden musikaaleista klassiseen musiikkiin ja jazz-vaikutteista kansanmelodiasovituksiin.

– Konsertin ohjelmisto heijastaa hienosti kaikkea osaamista, mitä orkesteristamme löytyy. Osa esitettävistä kappaleista on nykyisten tai entisten orkesterilaisten säveltämiä tai sovittamia, kertoo Saana Sutinen, toinen orkesterin kapellimestareista.

Tämän lisäksi erityistä herkkua on luvassa sunnuntaina 14.4. kello 14 Kuortaneen Urheiluopiston Aalto-ravintolassa, kun Puhkupillit vierailee Kuortaneen Soittokunnan 65-vuotisjuhlakonsertissa.

Orkesterit esiintyvät sekä erikseen että yhteisenä, miltei 50 soittajan suurorkesterina, jota johtaa kuortanelähtöinen Lassi Takanen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät