Kunta laski Jukkalan alueen tonttien hintaa 50 prosentilla. Tontit ovat omarantaisia ja sijaitsevat joko Savonjoen tai kuvassa olevan kanavan varrella. Kanavalta on yhteys Savonjoelle.

Rakentajapaketille uutta vauhtia Vimpelissä

Vimpelin kunnanvaltuuston hyväksymä rakentajapaketti on saanut tuulta alleen pikkuhiljaa. Viime vuonna on aloitettu kahden asuinkäyttöön tarkoitetun uudisrakennuksen rakentaminen.

Omakotitalot valmistuvat tänä vuonna. Uusia rakennuslupia on tulossa tälle vuodelle ainakin kolme. Kahden potentiaalisen rakennusluvan kohdalla ei ole tullut vielä lopullista varmuutta.

Kevätkesällä alkaa Jukkalan alueelle Savonjoen rantaan nousta uusi pientalo, jossa käytetään hyväksi rakentajapakettia sekä Jukkalan alueen alennettua omakotitontin hintaa.

Vimpelin kunnanvaltuusto hyväksymän rakentajapaketin voimassaolo alkoi 1.2.2018 ja päättyy 31.12.2019.

Kunta tarjoaa rakennuslupa- sekä vesi- ja viemäriliittymämaksut veloituksetta kaikille rakentajille, jotka käynnistävät uuden asuinkiinteistön rakentamisen Vimpelin kunnan alueelle rakentajapaketin voimassaoloaikana.

Rakennuslupahakemus tulee jättää kuntaan viimeistään 31.3.2020.
Jukkalan ja Sandbackan alueiden tonttien hinnoista on pudotettu pois 50 prosenttia vuoden 2017 hinnoista.

Muut kuin Sandbackan ja Jukkalan alueilla olevat kunnan omistamat kaavatontit maksavat euron per tontti.

Euron tontteja löytyy niin Hovilasta, Kelpakasta, Lakaniemestä, Lypsinmaasta, Rauhalasta, Sääksjärveltä kuin Vististäkin.

Lisäksi kunta on avannut Koskelantien läheisyydessä jo aiemmin kaavoitetun Jukantuvan alueen asuntorakentamista varten.

Merkittävä etu

Tekninen johtaja Ville Karjalainen huomioi, että rakentajapaketissa määriteltyjen ehtojen noudattaminen tietää rakentajalle maksimissaan noin 15 000 euron säästöä asuinkäyttöön tarkoitetun uudisrakennuksen kustannuksissa.

– Esimerkiksi Jukkalan alueella tontti maksaa noin 11000 euroa. Kun tähän lisätään liittymien ja rakennusluvan hinta, on kyseessä merkittävä etu.

Jukkalan tonttien pinta-ala vaihtelee reilun 1900:n ja 2400 neliömetrin välillä. Euron maksavat tontit ovat kooltaan noin 1100–2500 neliömetriä.

Karjalainen kertoo kunnan alkavan mainostaa rakentajapakettia ja tontteja uudestaan keväällä. Mainontaa tehdään kuntatiedotteessa, kunnan internet- ja Facebook-sivuilla sekä tarvittaessa lehti-ilmoituksin.

Rakentajapakettiin on kirjattu erillinen rakennusvelvoite, joka tulee täyttää kahden vuoden sisällä kiinteistön kauppakirjan päivämäärästä.

Rakennusvelvoitteen täyttymättä jättäminen laukaisee vuoden 2017 kaavatonttien kauppahinnan kokonaan perinnän sekä vesi- ja viemäriliittymismaksujen perinnän.

Virpi Poikelin