-9.6 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Kukkasidontakilpailusta jälleen hieno voitto Alajärvelle

Alajärvellä taidetaan kukkakimppujen sitominen, sillä Säde Alanen ja Hanna Vehkalampi mittelivät selvään voittoon Turun Puutarhamessujen yhteydessä viikonloppuna järjestetyissä Interflora -cupin kukkasidontakilpailuissa.

Kisassa tehtiin kolme erilaista kimppua, joista toisen teki Säde ja toisen Hanna, sekä kolmannen he tekivät yhdessä.

Kyseessä oli parikilpailu.

MAINOS

Säde ja Hanna voittivat kisassa kaikki kolme osuutta sekä luonnollisesti myös kokonaiskilpailun. Kisassa tehtiin kolme erilaista kimppua, joista toisen teki Säde ja toisen Hanna sekä kolmannen he tekivät yhdessä. Jokainen näistä voitti sarjansa.

Tässä kilpailussa erikoista oli se, että kilpailutehtävät oli kerrottu ennakkoon.

– Valmistautua ei silti etukäteen voinut, koska emme tienneet mitä materiaaleja ja mitä kukkia saamme käyttöömme, Säde sanoo ja miettii, että ennakkotieto milteipä vain lisäsi painetta kaksikolle, jonka muut kisaajat tietävät erinomaisiksi sitojiksi.

Hanna valmistamassa voittoisaa kimppuaan.

Interflora -cupin kisaa Säde luonnehtii tasoltaan merkittäväksi heti SM -kisojen jälkeen.

Tärkeäksi kisan tekee erityisesti se, että Interflora lähettää aina kilpailijoita Pohjoismaiden mestaruuskisoihin ja alajärveläiset mielellään antavat näyttöjä mahtuakseen mukaan joukkueeseen seuraavalla kertaa.

Syy sille, miksi Säde ja Hanna taitavat lajinsa niin hyvin, johtunee paitsi hyvin sujuvasta yhteistyöstä, ennenmuuta myös siitä että he suhtautuvat lajiinsa palavalla intohimolla ja halu kehittyä yhä paremmaksi on suuri.

Molemmat myös lähtevät kilpailuihin nimenomaan oppimaan, eikä vain voitto mielessä.

Tuula Jokiaho

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät