Petra Ollin maailmanmestaruutta juhlittiin viime marraskuussa Lappajärvellä Hotelli Kivitipun Lappajärvi-salissa. Mitaliputkelle tuli jatkoa Romanian Bukarestissa käydyissä EM-kisoissa. Pronssiottelussa kukistui Ruotsin Henna Johansson.

Petra Ollin mitaliputki jatkuu pronssisena

Lappajärven Veikkoja edustava vapaapainija Petra Olli kaivoi EM-kisojen 65-kiloisten pronssiottelussa viime hetkillä kahden pisteen arvoisen suorituksen Ruotsin Henna Johanssonia vastaan ja voitti korkeampiarvoisella suorituksellaan EM-pronssia. Viime vuonna Ollin saavuttamat EM- ja MM-kullat saavat jatkoa EM-pronssimitalista.

Mestaruutta puolustava Olli ei ollut kohdannut Johanssonia kisamolskilla. Harjoitusleireiltä ruotsalainen oli kuitenkin Ollille ennakkoon tuttu. 27-vuotias Johansson on saavuttanut urallaan yhden euroopanmestaruuden sekä ja kaksi pronssia sekä MM-pronssin.

Ottelun avauspuolikkaalla lappajärveläinen sai kaksi passiivisuushuomautusta. Tauolle mentiin ruotsalaisen 2–0-johdossa. Toiselle kolmeminuuttiselle Olli meni ruotsalaisen niskaan ja kävelytti vastustajaa. Hän yritti myös bravuuriaan eli puikkausta, kun jäljellä oli minuutti ja 51 sekuntia. Kymmenisen sekuntia myöhemmin ruotsalainen sai puolestaan passiivisuushuomautuksen, mutta Suomen painimainetta puolustanut Petra Olli pystynyt avaamaan omaa pistetiliään. Lappajärven painiässä on aikaisemmissa koitoksissa iskenyt ottelun loppuhetkillä – ja niin nytkin, kun ottelua oli jäljellä puolisen minuuttia. Taistelu tuotti kahden pisteen arvoisen suorituksen, joka varmisti pronssimitalin. Ottelu päättyi lukemin 2–2.

Petra Olli otteli Bukarestissa neljä kertaa. Hän voitti Unkarin Gabriella Sleizin 9–0 ja Ukrainan Olena Kremzerin 4–2. Välierässä lappajärveläinen joutui tunnustamaan Azerbaidžanin Elis Manolovan paremmakseen pistein 1–5. Lopullinen ratkaisu tapahtui ajassa 5.56 azerin käännettyä suomalaisen selälleen. Manolova juhlii sarjan EM-kultaa voitettuaan finaalissa Romanian Krista Inczen 6–4.

Virpi Poikelin