-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kela voi periä veronpalautuksen velkojen maksuun – palautukset maksetaan tänä vuonna aiemmin

Vuonna 2019 suurin osa saa veronpalautuksen jo elokuussa. Kela voi periä asiakkaan veronpalautuksesta velkoja ulosoton kautta, jos asiakas ei ole sopinut velalleen maksusuunnitelmaa tai noudattanut sovittua maksuaikataulua.

Ulosoton kautta voidaan periä etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, Kelan perinnässä olevia opintolainoja ja elatusapuvelkoja.

MAINOS

Veronpalautusten maksuajat muuttuvat vuonna 2019, mikä vaikuttaa myös Kelan perintään. Veronpalautukset maksetaan heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. Suurin osa saa veronpalautuksen elokuussa.

Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautukset silloin, kun asiakas ei ole sopinut Kelan kanssa velan maksamisesta tai ei ole noudattanut Kelan kanssa tekemäänsä osamaksusuunnitelmaa.

Veronpalautuksia ei ulosmitata asiakkailta, jotka ovat maksaneet etuuden perintää tai opintolainaa osamaksusuunnitelman mukaan. Elatusapuvelkaa osamaksulla maksavilta asiakkailta veronpalautus ulosmitataan.

Kela ei lähetä asiasta erillistä ilmoitusta tai maksukehotusta. Sen sijaan ulosottoviranomainen lähettää ennen veronpalautuksen ulosmittausta ilmoituksen vireilletulosta ja maksukehotuksen.

Jos asiakas maksaa koko velan saatuaan maksukehotuksen etuuksien takaisinperinnästä tai opintolainasta, veronpalautusta ei ulosmitata eikä asiasta tule merkintää ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen.

Perintä on Kelan lakisääteinen velvollisuus. Vuoden 2018 lopussa Kelalla oli takaisinperittävänä liikaa maksettuja etuuksia noin 119 miljoonaa euroa, opintolainoja noin 116 miljoonaa ja elatusapuvelkoja noin 186 miljoonaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät