0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pekka Hannula Lions Club Alajärvi-Järviseudun johtoon

Lions Club Alajärvi-Järviseutu valitsi vuosikokouksessaan tulevan kauden toimihenkilöitä. Paikallisjärjestön presidentiksi valittiin Pekka Hannula.

Uusi presidentti painottaa järjestön palvelutehtäviä – tekoja apua tarvitsevien ihmisten hyväksi.

MAINOS

Mutta tärkeää on toki myös varainkeruu, jotta yleistä hyvää voidaan tehdä lasten, nuorten, vähävaraisten ja vanhusten hyväksi. Erityisesti nuorten syrjäytyminen ja päihdeongelmat ovat asioita, joihin pitää pystyä puuttumaan, sanoo Pekka Hannula.

Pullokuiteilla autat paikallisia lapsia, nuoria ja vanhuksia

Leijonat asensivat pullokuittien keräyslippaat Tokmannin, K-marketin ja Halpa Hallin pullojenkeräysautomaateille.

Nyt on helppo tehdä paikallista avustustyötä pudottamalla palautuskuitti keräyslippaaseen. Lippaisiin mahtuu iso määrä kuitteja, mutta tarkoitus on tyhjentää lippaat kuukausittain.

Lippaiden tekoa on sponsoroinut Hoisko CLT, JAPO, OP Alajärvi ja Torstai-lehti. Leijonat kiittävät tukijoita!

Vappumarkkinoilla puuhaa koko perheelle

Tänä vuonna vappumarkkinat järjestetään Palotorilla.

Vappumarkkinoilla voi ostaa perinteisen vappupallon, heittää hevosenkenkää, pelata salibandyä, koittaa pesäpallon tarkkuusheittoa tai pelata vaikkapa 20 sentin pajatsoa. Paikalla on myös ravintolateltta.


Kai Hannulabacka
tiedotussihteeri, Lions Club Alajärvi-Järviseutu

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät