-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Nuorten yhteinen ponnistus näkyi Perhossa

Perhossa lauantaina järjestetyt Yritysmessut kokosivat Möttösen koululle tapahtuman järjestäneiden Perhon lukion oppilaiden mukaan yli tuhat kävijää, eli hieman enemmän kuin viime vuonna.

Messuvieraita Möttösen koululle saapui Perhosta, lähikunnista ja kauempaakin. Katariina Kellokoski (vas.) tuli Perhosta, Anna-Maija Koivukoski ja Iina Oikarinen Ilmajoelta.

Viisituntisen tapahtuman teemana oli kotimainen lähiruoka ja bioenergia.

MAINOS

Koululla ja sen pihapiirissä omaa toimintaansa ja tuotevalikoimaansa esitteli yli 30 eri tahoa – yrityksiä ja yhteisöjä.

Yritysmessujen ohjelmaan kuului muiden muassa lähiruuan ja biotalouden mahdollisuuksia ja tulevaisuutta valottanut paneelikeskustelu, muotinäytös ja bingo.

Bingoarpojen tuotto käytetään lukiolaisten opintoretken hyväksi.

Paneelikeskustelun asiantuntijoita olivat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton ja Ruokaviraston edustajat sekä perholainen maitotilayrittäjä.

Kävijät pääsivät kokeilemaan omia metsäkoneen ja kaivurinkuljettajan taitojaan virtuaalisesti. Lapsille oli tarjolla ohjattuja leikkejä ja ongintaa.

Muotinäytöksessä esiteltiin lähialueiden vaateliikkeiden mallistoa. Mukana oli rempseästi nimetty erikoisnumero, jossa oli esiteltiin kevään kuumimmat kylvökamppeet eli työvaatteita.

Kevätmuoti ja paikallisten yritysten tarjonta esittäytyivät Alina Voutilan (takana oik.) juontamassa muotinäytöksessä. Catwalkilla nähtiin muiden muassa Jasmin Alanko.

Marraskuussa alkuun

Perhon lukiolaisten voimainponnistus aloitettiin marraskuussa, jolloin nuoret lähestyivät eri tahoja tiedusteluluonteisella sähköpostilla.

Tapahtuman markkinointitiimin jäsen, lukion alkajiin kuuluva Nelli Kainulainen muisteli, että monien yritystenedustajat eivät vielä tuolloin pystyneet varmistamaan osallistumistaan.

– Yrittäjät ovat olleet innoissaan tulemaan mukaan, kertoo puolestaan lukion jatkajiin kuuluva Iida Kotilainen.

Messujärjestelyt tehtiin tiimeittäin. Markkinointitiimin lisäksi oli esimerkiksi rakentamisesta vastannut tiimi, kahvituksesta ja lounaasta vastannut tiimi ja verkkosivuista ja sosiaalisesta vastannut tiimi.

Nelli muistutti lukiolaisten tienneen jo valmisteluvaiheessa, mitä tehdään. Nuorten tukena on ollut vastuuopettajia eli yksin ei ole tarvinnut puurtaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Lukion rehtori Mirja Siironen kertoo, että myös Perhon kunta on ollut vahvasti mukana tukemassa tapahtumaa myös käytännön järjestelyissä.

Tämänvuotisen teeman valintaa Iida ja Nelli perustelivat sillä, että maalla asuvat nuoret haluavat omalta osaltaan edistää ja säilyttää oman kuntansa elinmahdollisuuksia.

Nelli Kainulainen (vas.), Iida Kotilainen ja muut Perhon lukion alkajat ja jatkajat olivat tyytyväisiä messujen saamaan vastaanottoon.

Mirja Siironen kertoo messujen järjestämisen olevan pitkäjänteistä työtä, jota tehdään koko lukuvuosi. Vastuuopettajat pitävät opiskelijoille yrittäjyyskurssia.

– Messujen teema valikoituu varhaisessa vaiheessa. Valmisteluihin kuuluu esimerkiksi yhteydenpito yrityksiin ja lehdistöön, messupaikkojen myymistä ja rakentamista. Ennen kuin ollaan h-hetkessä, on loppukiri.

Ajan hermolla

Tapahtuman avaussanat lausunut, tammikuusta alkaen Ruokaviraston pääjohtajana toiminut Antti-Jussi Oikarinen kehui ennen h-hetkeä Perhon lukion oppilaiden järjestämää tapahtumaa.

Hänen mukaansa aktiivisuus on keino pysyä ajan hermolla. Lähiruokateemaa hän piti ajankohtaisena, sillä ruuan ympärillä käydään yhteiskunnassa virinnyttä keskustelua, joka liittyy myös esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja maailmanpolitiikkaan.

– Mitä etelämmäs Suomea mennään, sitä enemmän lähiruoka on keskusteluissa. Isoimmissa kaupungeissa toimii esimerkiksi REKO-lähiruokarenkaita.

Tervehdyksessään Oikarinen totesi, että Perhossa on turha muistuttaa alkutuotannon merkityksestä. Viime vuonna pitäjään maksettiin kolme miljoonaa euroa viljelijätukia, hakijoita oli 113.

Perholaiset maatalousyrittäjät kantavat Oikarisen mukaan mallikkaasti oman tehtävänsä hiilinielujen osalta, sillä 2/3 pelloista tuottaa kasviperäistä nurmea ja monimuotoista heinää.

Messujen avauksen suorittanut Ruokaviraston pääjohtaja Antti-Jussi Oikarinen (vas.) ja Perhon kunnanjohtaja Lauri Laajala keskustelivat messujen teemasta ennen tapahtuman virallista avausta.

Perholaiset yritykset olivat mukana messuilla monipuolisesti. Asiakasvastaava Heli Jylhä ja markkinoinnista vastaava media-assistentti Rosa Peltoniemi edustivat Perhossa toimivaa Valmistuli Oy:tä, kertoivat yrityksen toiminnasta ja esittelivät yrityksen palveluita ja tuotteita.

Kymmenisen vuotta sitten perustettu yritys tarjoaa uudisrakentajille tulisijapalveluita ja toimii Tulikiven takkojen ja Nordpeisin kevytrakenteisten takkojen jälleenmyyjänä. Yritys työllistää noin 30 henkilöä. Valmistuli oli mukana myös viime vuonna järjestetyillä Yritysmessuilla.

Perholaisen Valmistuli Oy:stä jasen palveluista messuvieraille kertoivat asiakasvastaava Heli Jylhä ja markkinoinnista vastaava Rosa Peltoniemi.

Messuvieraita oli Möttösen koululle saapunut Perhosta ja lähikunnista. Ilmajokinen Anna-Maija Koivukoski yhdisti tyttärensä Iina Oikarisen kanssa messuvierailuun siskonsa Katariina Kellokosken luona.

– Täällä on paljon kaikkea nähtävää. Haluan kuunnella paneelia ainakin jonkin aikaa. Kävin ensimmäisillä Yritysmessuilla, mutta en viime vuonna, totesi Katariina Kellokoski.

Anna-Maija Koivukoski kertoo käyvänsä paljon naapurikaupungissaan Seinäjoella järjestettävissä messutapahtumissa.

– Olen käynyt esimerkiksi Käsityömessuilla ja Pytinki-messuilla sekä maatalousnäyttelyssä ja Farmari-näyttelyssä, kun se on järjestetty Seinäjoella.

Virpi Poikelin

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät