Alajärvi haluaa hallituspaikan Työterveys Botnialta

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan, että kaupunki lähtee Työterveys Botnia Oy:n osakkaaksi ja merkitä sen osakkeita 837 kappaletta. Kaupungin työterveyshuollon toiminta siirretään kyseiselle yhtiölle.

Asian käsittelyn yhteydessä Pentti Joensuu esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Tuomo Tallbacka ja Olli Ketola kannattivat esitystä.

MAINOS

Terho Mäkelä esitti, että Alajärven tulee vaatia yhtiön hallitukseen yksi hallituspaikka Alajärvelle. Jukka-Pekka Matintupa kannatti esitystä.

Tuomo Paavola esitti neuvottelutaukoa, jonka jälkeen Pentti Joensuu ja Terho Mäkelä vetivät esityksensä pois.

Tauon aikana käydyssä neuvottelussa valmisteltiin valtuustoryhmien yksimielisenä yhteisenä esityksenä lisäys kaupunginhallituksen esitykseen kirjaus, että Alajärven kaupunginvaltuusto edellyttää Alajärven kaupungille yhtä hallituspaikkaa esimerkiksi perustettavaa hallitusta laajentamalla Työterveys Botnia Oy:n hallitukseen.

Tämä lisäys päätökseen hyväksyttiin yksimielisesti.

Valtuusto päätti käynnistää asemakaavamuutoksen korttelissa nro 49 ja hyväksyä asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen.

Kaupungin ilmoitukset julkaistaan ainoana ehdot täyttäneen tarjouksen tehneessä Järviseutu-lehdessä. Ilmoitusten hinta on 0,11 euroa palstamillimetriltä. Lehden levikki Alajärvellä on 2107 kappaletta.

Alajärven kaupunki lähtee mukaan Ojajärven kunnostushankkeeseen enintään 5000 euron rahoitusosuudella 30780 euron kokonaiskustannusarviosta. Lisäksi valtuusto päätti myöntää Luoma-ahon kyläyhdistys ry:lle tilapäistä, korotonta lainaa hankkeen toteuttamiseen ja tilapäiseen rahoittamiseen enintään 5000 euroa.

Kaupungin arviointikertomus vuodelta 2018 hyväksyttiin, samoin tilinpäätös. Toimintatuotot olivat 29186099,47 ja -kulut 90428291,84 euroa.

Verotulot olivat vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan 28892898,31 euroa. Valtionosuudet laskivat edellisestä vuodesta 743956 euroa ollen kokonaisuudessaan 35054937 euroa.

Vuosikate oli 2660062,27 euroa (274 euroa/asukas) ja tilikauden tulos on poistojen jälkeen 912858,25 alijäämäinen.

Vuoden 2018 tilinpäätöksen jälkeen Alajärven kaupungin taseessa on ylijäämää 7731124,87 euroa.

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi myös tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2018 ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Valtuusto hyväksyi vuoden 2018 henkilöstöraportin.

Edellinen artikkeliVimpeliin sisäsoutumenestystä
Seuraava artikkeliValmistuneita Jamista