-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vimpeliin sisäsoutumenestystä

Vimpelin yhteiskoulun oppilailla oli mahdollisuus toisena vuotena peräkkäin kokeilla kotirata- eli sisäsoutua. Viime vuonna yhteiskouluun ja lukioon saatiin viisi mitalia.

Tänä keväänä Vimpelin yhteiskoululaiset urakoivat kahdeksan mitalia. Kisasuoritukset tehtiin huhtikuussa Vimpelin liikuntahallilla sijaitsevalla kuntosalilla. Harjoittelua sai tehdä liikuntatunneilla.

MAINOS

Mestaruuteen saakka ylsivät Minttu Isoranta 9-luokkalaisten tyttöjen 500 metrillä, Peppi Itäniemi 8-luokkalaisten tyttöjen 500 ja 1 000 metrillä, Janna-Juulia Mäenpää 5.–6.luokkalaisten tyttöjen 1 000 metrillä ja Kaapo Shemeikka 5.–6.-luokkalaisten poikien 1 000 metrillä.

Annu Pajala oli toinen 5.–6.luokkalaisten tyttöjen 1 000 metrillä ja Kaapo Shemeikka täydensi menestystään sijoittumalla kolmanneksi 500 metrillä. Janna-Juulia Mäenpää saavutti pronssia 500 metrillä.

Kiinnostus virisi

Joukkuekisassa Vimpeli saavutti kaksi viidettä sijaa. Sanni Kangasniemi, Ella Jaakkola, Milla Joensuu ja Wilma Mäkelä muodostivat seitsemäsluokkalaisten joukkueen.

Kahdeksasluokkalaisten joukkueessa olivat mukana puolestaan Reetta Niemitalo, Iiris Leppäniemi, Peppi Itäniemi ja Onni Mäkelä. Vimpelin lukion puolelta Johannes Ahto oli miesten yleisen sarjan 500 metrillä hopealla, Tino Parkkinen neljäs. Ahto voitti viime vuonna kultaa lukion poikien sarjassa.

Kotiratasoudussa piti tehdä kilpailukelpoinen suoritus 1.–17.huhtikuuta. Vimpelissä yhteiskoululaiset harjoittelivat moninkertaisen sisäsoudun SM-mitalistin, matematiikkaa ja fysiikkaa Vimpelin lukiossa aikaisemmin opettaneen Esko Hyypän ohjauksessa.

Hyyppä kertoi, että yläkoulun puolelta soutua kävi kokeilemassa 10–20 oppilasta joka luokalta. 6 B:n Janna-Juulia Mäenpää totesi, sisäsoudun tekniikan opettelun olleen yllättävän helppoa.

– Eskon oli hyvä ohjeistamaan, komppasi kahden kullan Peppi Itäniemi.
Kaapo Shemeikka kertoi harjoittelun tuloksellisuudesta.

– Ensiksi soudettujen ja parhaimman ajan välillä oli monen sekunnin ero.
Yhteiskoulun rehtori Maija Peltola toivoo, että sisäsoudun kilpailusuorituksia voisi tehdä tammikuun alun huhtikuun puolenvälin välisenä aikana, ei vain hieman yli kahta viikkoa.

– Viime vuonna kilpailuaika oli pidempi kuin tänä vuonna.

Lajina sisäsoutu palvelee Peltolan mielestä monia muita urheilulajeja. Tässä hän on enemmän kuin oikeassa.

Vimpelin tuoreista mitalisteista esimerkiksi Kaapo Shemeikka harrastaa pesäpalloa ja Peppi Itäniemi, Annu Pajala ja Janna-Juulia Mäenpää koripalloa. Janna-Juulia harrastaa myös yleisurheilua.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät