Lakeaharjulle rakennettavat kuntoportaat ovat jo ehtineet hahmottua maastoon. Valmiina on noin kymmenen prosenttia.

Kuntoportaat kurottavat kohti Lakiksen huippua

Vimpelissä toimiva Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseura rakentaa parhaillaan kuntoportaita Vimpelin Lakeaharjulle. Valmista uskotaan olevan heinäkuussa.

Osin päällekkäin rakennetaan Lakeaharjulle myös näkötorni, jonka rakentamisesta kyläseuralaiset olivat kiinnostuneita ennen kuin alettiin suunnitella kuntoporrasprojektia.

Sekä kuntoportaat että näkötorni tulevat yleiseen käyttöön ja tukevat valmistuttuaan Vimpelin, Järviseudun ja koko maakunnan matkailua sekä kuntoportaita käyttävien ihmisten harrastusmahdollisuuksia ja hyvinvointia. Kuntoportaiden lisäksi kyläseura rakentaa talkoilla myös 16 metriä korkean näkötornin.

Kuntoportaiden rakentamisen kokonaiskustannusarvio on noin 47 000 euroa. Kuntoportaiden rakentamista varten tarvittava materiaali ostetaan Aisaparin rahoituksen turvin. Loppu 50 prosenttia kustannusarvioista tehdään talkootyönä.

Ensimmäiset talkoot pidettiin parisen viikkoa sitten. Talkoiden aloittamista hankaloittivat huonot sääolot. Aisapari antoi kyläseuralle kaksi vuotta rakennusaikaa, mutta puheenjohtaja Heikki Salmela kertoo, että suunnitelmissa on saada kuntoportaat valmiiksi vähintään tänä kesänä.

– Minulla on haaveena, että portaat olisivat valmiit heinäkuun lopussa. Valmistuminen riippuu vimpeläisten aktiivisuudesta eli siitä, miten saamme talkooporukkaa. Jos kesästä tulee oikein sateinen, menee portaiden nopea rakentaminen hankalaksi.

Puheista tekoihin

Heikki Salmela kertoo, että aiemmin on jo väläytelty näkötornin rakentamista Lakeaharjulle. Koska hanke ei ottanut tuulta alleen, päätti kyläseura ottaa projektin vastuulleen.

– Jostakin tuli idea kuntoportaista, joista kaikki innostuivat saman tien. Sitten ryhdyttiin kyselemään Aisaparilta mahdollisuuksia rahoitukseen. Aisaparilta näytettiin vihreää valoa. Kuntoportaiden rakentaminen listattiin hakemuksessa matkailun kärkihankkeeksi ja anomuksemme meni läpi.

Loppukevään arvaamattomat sääolot viivästyttivät talkootöiden aloittamista. Heikki Salmela kertoo, että talkoorupeamia oli jo ehditty sopia, mutta sadesää sotki suunnitelmia.

– Molemmat hankkeet käynnistyivät ostettavilla palveluilla.

Kaivinkoneurakoitsija kaivoi ja tasoitti kuntoportaiden pohja ja myös teki huipulle parkkipaikan näkötornia varten ja kaivoi näkötornia varten perustuskuopat.

Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseurassa ei jäädä odottelemaan kuntoportaiden valmistumista vaan näkötorniakin ryhdytään rakentamaan lähiaikoina.

– Ajatuksena on, että valamme näkötornin perustusmuotit ja saamme tasoittaa ne ja annamme niiden kuivua rauhassa. Sitten tasoitamme ja siistimme perustukset, että voimme ruveta tekemään näkötornia päällekkäin kuntoportaiden kanssa.

Mittaa riittää

Kuntoportaiden kokonaispituudeksi tulee 400 metriä. Askelmia tulee noin 830. Yhden askelman korkeus on kymmenkunta senttimetriä ja etenemä 48 senttimetriä. Osa matkasta on tasaista, eikä koko matka rinteen yläosaan ole portaita. Askelmien korkeus vaihtelee rinteen kaltevuuden mukaan.

Vimpelin Lakeaharjun laskettelurinteen sivuun rakennettaviin kuntoportaisiin tulee noin 830 askelmaa.

Heikki Salmela teki nyt jo rakenteilla olevien kuntoportaiden piirustukset, tutkimalla erilaisia kuntoportaita ja tutkailemalla eri rakentamisvaihtoehtoja.

Hän tuli siihen tulokseen, että kuntoportaiden pohja tasoitetaan kaivinkoneella ja käytetään tekniikkaa, joka muistuttaa rautatien rakentamista pölkkyineen eli reisilankkuineen ja kiskoineen, joiden päälle portaat rakennetaan. Kuntoportaiden alla olevan maa-alueen kyläseura on vuokrannut Lakis Oy:ltä.

– Näkötorniin saatiin piirustukset jo aiemmin toteutetusta Leader-tuetusta hankkeesta. Piirustukset kävivät sellaisenaan, tosin otimme yhden kerroksen pois.

Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseuran puheenjohtaja Heikki Salmela suunnitteli kuntoportaat jaon aktiivisesti mukana talkoissa.

 

Talkooväkeä tarvitaan

Tällä hetkellä kuntoportaista on rakennettu vajaat kymmenen prosenttia ja aikaa on käytetty vajaat pari viikkoa. Heikki Salmela arvelee, että kun työt saadaan käyntiin, tulee valmistakin nopeasti.

Talkoisiin osallistuakseen ei tarvitse olla kyläseuran jäsen, eikä myöskään asua kyläseuran toimialueella – tai edes Vimpelissä. Talkoohenkiset voivat ilmoittautua Salmelalle joka toteaa, että talkooväeltä ei kaivata muuta kuin reipasta mieltä.

Mikko Takala lähti viemään mönkijällä askelmapuita rinnettä pitkin ylöspäin.

 

Talkooporukkaa on saatu kohtalaisen hyvin kokoon. Mukana on ollut myös useita naisia. Itseään kökkäkonkariksi kutsuva Paula Mäkelä sirkkelöi helatorstaina portaiden lautoja ja kiilapaloja. Sirkkelöinti oli hänelle jo ennestään tuttua. Kuntoportaidenrakennustalkoissa hän on ollut neljä eri kertaa.

– Toisten auttaminen on mukavaa. On hienoa, että saa toiselle hyvän mielen. Tässä saa hyvää kuntoilua, kun kävelee rinnettä ylös ja purkaa kuormia.

Paula Mäkelä on talkoillut kuntoporrastyömaalla useamman kerran. Hän on muiden muassa sirkkelöinyt portaiden lautoja.

 

Kyläseuralla on tarkoitus järjestää aikanaan kuntoportaiden avajaistapahtuma. Kunnanjohtaja Sami Gustafsson hävisi maaliskuun alussa pidetyn leikkimielisen Vetonaattorit-kisan haastekisassa Vedon Mikko Kanalalle maaliviivalla. Gustafsson vakuutti ottavansa revanssin Kanalasta, kunhan kuntoportaat valmistuvat.

– Kanala ja Gustafsson juoksevat kuntoportaita pitkin ensimmäisinä. Kahden kunnianhimoisen miehen kisasta tulee kova, veikkaa Heikki Salmela.

Virpi Poikelin