Kuormaa peräkärry turvallisesti

Mainos[adrotate banner="3"]

Alkanut kesä tietää monille rakennusurakkaa tai piharemonttia, jolloin peräkärrylle on usein käyttöä.

Liikenneturva muistuttaa, että kevytperävaunun lastaamisessa on syytä olla tarkkana, jotta kuljetusoperaatio sujuu turvallisesti. On parempi tehdä useampi turvallinen reissu kuin yksi turvaton.

MAINOS

Ennen kuin peräkärryn kanssa lähtee liikenteeseen, on selvitettävä sekä vetoauton että kärryn ominaisuudet. Auton rekisteriotteeseen on kirjattu kyseiselle autolle suurin sallittu vetomassa, joka täyttyy monesti yllättävänkin nopeasti.

– Kilomäärät ovat pienemmät jarruttomille kuin jarrullisille peräkärryille. Lastauksessa on myös huomioitava itse kärryn paino, joka on laskettava mukaan kokonaismassaan.

– Esimerkiksi painekyllästetty terassilautakin painaa yllättävän paljon, eli yhdellä kuormalla ei kevytperäkärryssä voi kymmeniä lautoja kuljettaa. Tee siis mieluummin kaksi turvallista reissua kuin yksi turvaton reissu, kannustaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Ennen liikkeelle lähtöä on tarkistettava myös peräkärryn kunto, varsinkin jos se on seissyt talven yli käyttämättömänä.

Ovatko renkaat ehjiä ja niiden ilmanpaineet kohdillaan, entä toimivatko kaikki valot? Maadoitus- ja polttimoviat ovat varsin tyypillisiä kärryissä, jotka ovat seisseet talven lumen alla.

Tarkista aisapaino ja merkitse ylipitkä kuorma

Peräkärry on kuormattava niin, että painopiste säilyy mahdollisimman alhaalla ja keskellä. Painavimmat tavarat laitetaan akselin päälle ja kuorma jaetaan tasaisesti kärryn pohjan koko alalle. Lopuksi kuorma sidotaan kiinni kunnollisilla liinoilla. Lasti on kiinnitettävä huolella myös kuomullisessa kärryssä.

– Kannattaa kiinnittää huomiota aisapainoon, joka saa olla 10 prosenttia kärryn kokonaismassasta, mutta ei kuitenkaan enempää kuin aisan sallittu maksimipaino. Jos kärryn saa nostettua vetokoukkuun käsin, on aisapaino usein sopiva, vinkkaa Elovaara.

Ajoneuvoa ei saa kuormata siten, että kuorma ulottuu sivusuunnassa ajoneuvon korin tai kuormatilan ulkopuolelle. Takana kuorma on merkittävä punakeltaisella lipulla, kun ylitystä on yli metri.

– Takaylitys saa olla enintään kaksi metriä, mutta jo pienessäkin takaylityksessä on oltava erityisen tarkkana aisapainon kanssa, Elovaara huomauttaa.

Aja maltilla ja ennakoiden

Peräkärryä vetäessä on syytä muistaa, että peräkärryn ja auton muodostaman yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa, myös moottoritiellä. On hyvä muistaa, että nopeuden lisääminen neljänneksellä kaksinkertaistaa jarrutusmatkan – sama toimii myös käänteisesti.

– Peräkärryä vetävän on erityisen tärkeää havainnoida ja ennakoida muuta liikennettä, sillä kuorman kanssa äkkinäiset liikkeet tai jarrutukset ovat aina vaaratilanteita. Hyvissä ajoin havainnoimalla saa itselleen pelivaraa toimia, muistuttaa Elovaara.

Edellinen artikkeliSoinin Ystävänavun Kesäkahvila Ruustinna aukeaa!
Seuraava artikkeliMenkijärven rantakahvila palvelee matkailijoita