-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Selkä liikkeeseen myös kesällä

Kesällä moni pitää taukoa säännöllisistä liikuntaharrastuksista. Pieni kesätauko tekee hyvää, mutta tyystin ei liikuntaa kannata unohtaa. Selkä tarvitsee säännöllistä liikettä pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä.

Selkäliitolta löytyy hyviä vinkkejä kesäliikuntaan. Selkä tykkää monipuolisesta liikunnasta ja säännöllinen liikunta ehkäisee selkävaivoja. Kesä on mitä otollisinta aikaa kokeilla uusia lajeja ja kesäinen luonto tarjoaa liikunnan harrastamiseen upeat, ilmaiset puitteet. Esimerkiksi pururatoja, ulkokuntosaleja, luonnon vesiä ja erilaisia metsämaastoja kannattaa hyödyntää. Lisäksi monia lajeja, kuten melontaa, SUP-lautailua tai rullaluistelua, pääsee kokeilemaan edullisesti. Useilla paikkakunnilla järjestetään myös puistojumppia.
Kesälomalla kannattaa nauttia aikatauluttomuudesta ja tehdä asioita sen mukaan, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.
– Liikunnan ei tarvitse kesälläkään olla tiukkapipoista suorittamista, vaan itselle mieluisten ja hyvää oloa lisäävien asioiden tekemistä vaikka hyötyliikunnan muodossa. Esimerkiksi marjametsässä samoilu, piha- ja puutarhatyöt ja mattojen pesu ovat hyvää hyötyliikuntaa. Kauppa- ja asiointimatkat voi hoitaa auton sijasta pyörällä tai kävellen, ja näin kerryttää arvokkaita terveyttä edistäviä kilometrejä, vinkkaa Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola.

MAINOS

Hyötyliikunta avuksi

Vaikka liikunta kesälomalla jäisikin vähemmälle, ei siitä kannata huolestua. Peruskunto ei romahda muutamassa viikossa. Saavutettu kuntotaso pysyy yllä huomattavasti pienemmällä liikunnan määrällä kuin mitä sen aikaansaamiseksi on tarvittu. Liikunnasta ei kannata stressata.

Sihvola vinkkaa rikkomaan rutiineja ja kokeilemaan uutta liikuntamuotoa. Lajikokeilut tarjoavat uusia elämyksiä ja keholle uudenlaista haastetta. Oman paikkakunnan ulkoliikuntapaikkoja ja maastoja kannattaa myös hyödyntää. Peruskuntoa voi pitää yllä hyötyliikunnalla: poimimalla marjoja, puuhailemalla puutarhassa, pyöräilemällä tai kävelemällä kauppaan tai vaikka tutustumaan lomakohteeseen jalkaisin auton sijaan.

Luonnossa liikkuminen, kuten esimerkiksi metsässä samoilu rentouttaa. Metsän äänten kuunteleminen ja kauniiden maisemien ihaileminen ja sitä kautta rentoutuminen vähentävät kehon jännittyneisyyttä, rauhoittaa mieltä ja lievittää kipua. Keho ja mieli tarvitsevat aikaa myös palautumiseen. Palautumista edistää mikä tahansa itselle mieluinen toiminta, kuten harrastus, ystävien tapaaminen, urheilu tai leppoisa oleskelu.

Rentoudu luonnossa liikkuen. Samoile metsässä, ihaile kauniita maisemia ja kuuntele metsän ääniä. Rentoutuminen vähentää kehon jännittyneisyyttä, rauhoittaa mieltä ja lievittää kipuja.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät