Ääretön rakkaus hehkuu punaisena.

Muodon, värin ja lasin loistoa Nelimarkka-museossa

Ilmajoen Koskenkorvalla asuva lasitaiteilija Minna Tuohisto-Kokko on käsitellyt jo vuosien ajan töissään surua ja luopumista. Lauantaina Nelimarkka-museossa avautuvan Pala elämää -näyttelyn työt käsittelevät surun ja luopumisen teemaa sekä samalla elämän koko kirjoa monine eri sävyineen aina syntymästä kuolemaan. 30-vuotisjuhlanäyttelyssään Tuohisto-Kokko tuo esille modernia lasitaidetta. Näyttely on avoinna aina syyskuun loppupuolelle saakka.

Esillä on 13 lasimosaiikkitekniikalla tehtyä veistosta ja reliefiä, jotka ovat syntyneen tämän ja viime vuoden aikana. Kuten näyttelyn nimestäkin voi jo päätellä, on työt tehty paloista eli tuhansista lasinpalasista. Minna Tuohisto-Kokko kertoo halunneensa tuoda näyttelyyn uuden ulottuvuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen reliefeissä ja veistoksissa käytetyistä lasin palasista on käynyt hänen käsissään vähintään kahdeksan kertaa.
– Monesti töissä käytetään valmiita lasimosaiikin palasia, mutta tässä näyttelyssä olen itse leikannut ja käsitellyt joka ikisen palan. Kaikki on suunniteltu, eikä ole käytetty mitään valmiita komponentteja.

Pala omaa elämää

Minna Tuohisto-Kokko kertoo suunnitelleensa Pala elämää -näyttelyä pari vuotta.
– Että tähän on päädytty, on tarvittu jo koko oma elinikä. Näyttelyn teema kumpuaa elämästä. Minua kiinnostaa ajatus, että kuinka lyhyt ihmisen elämä on maailmankaikkeuden sisällä. Se jaksaa aina ihmetyttää, että kuinka pienen pätkän me täällä elämme, ja elämä on täynnä dramatiikkaa.

Minna Tuohisto-Kokko on työskennellyt lasitaitelijana 30 vuoden ajan. Hänelle juhlanäyttelyn pitäminen Nelimarkka-museossa on henkilökohtaisesti tärkeä asia.

 

Näyttelyn ensimmäiset työt kertovat syntymästä ja siitä, kuinka meistä tulee me. Kuinka paljon meihin vaikuttaa oma perimä ja kuinka paljon ylipäätään ympäristö. Tuohisto-Kokko syntyi Kannuksessa, mutta asui jo varhaislapsuudestaan lähtien Kauhavalla.
– Tulen itse isosta perheestä ja on omakohtaista kokemusta siitä, että kaikki sisarukset ovat aivan erimoisia. Vaikka olen kasvanut Kauhavalla, luulen, että sielu on enemmänkin Keski-Pohjanmaalla. Keskipohjalainen mentaliteetti on nöyrempi kuin pohjalainen.

Värejä, muotoja, tunteita

Pala elämää -näyttelyn teoksia on esillä Nelimarkka-museon kahdessa kerroksessa. Tuohisto-Kokon rakkaus muotoihin ja väreihin heijastuu näyttelyn töistä. Töihin voi tutustua kronologisessa järjestyksessä: aloittaa Alku-nimisestä työstä ja luovia läpi Arjen, Itkun, Ristiaallokon ja surun pois pyyhkivän Mainingin – ja jatkaa Elämän virtaan saakka.

Kyynel on ollut työläin Pala elämää -näyttelyn teoksista. Sen tekemiseen meni Minna Tuohisto-Kokolta yli kaksi kuukautta. Teoksia pääsee ihailemaan myös hyvin läheltä.

 

Töitä rytmittävät ja teosten mielenmaisemaa siivittävät Henry Flinkmanin julkaisemattomat runot. Flinkman toimii Harjavallassa sijaitsevan Cedercreutzin museon johtajana. Aikaisemmin hän työskenteli Kauhavalla kulttuuritoimenjohtajana. Reliefit ja veistokset sekä runot pysäyttävät näyttelyvieraan erilaisten elämää koskevien kysymysten ja ajatusten äärelle.

Henry Flinkmanin julkaisemattomat runot nivoutuvat tiiviisti näyttelyn töihin ja tunnelmaan.

 

Minna Tuohisto-Kokkoa kiinnosti alun perin lasinpuhallus, mutta 1980-luvun loppupuolella Suomessa ei ollut ollenkaan alan koulutusta. Hän opiskeli kahden vuoden ajan Limingan taidekoulun lasilinjalla.
– Limingan taidekouluun tuli amerikkalainen Mary Jane Gregory, joka toi Suomeen kylmälasitaiteen. Puhutaan studiolasitaiteesta, jossa käsitellään lasia vain kylmässä muodossa: leikataan lasia ja tehdään eri tekniikoilla lasitöitä. Minun päätekniikkani on lyijylasitekniikka eli teen lyijyttämällä lasiteoksia ja myös restauroin niitä.

Hän on opiskellut myös esimerkiksi kulttuurin markkinointia ja suorittanut Taideteollisessa korkeakoulussa avoimen korkeakoulun opintoja. Minna Tuohisto-Kokolle juhlanäyttelyn saaminen Nelimarkka-museoon on tärkeä asia.
– Nelimarkka-museo oli ensimmäinen taidemuseo, jossa vierailin. Istuin Eero Nelimarkan sylissä ja hän näytti minulle, kuinka sivellintä pidetään kädessä. Olin tuolloin kuusivuotias.

Virpi Poikelin