JPK:ssa jääkiekko-oppinsa ammentanut Otto Latvala on jääkiekon nuorten maailmanmestari ja esikuva monelle nuorelle jääkiekkoilijalle ja lajia seuraavalle ainakin Alajärvellä ja Hämeenlinnassa.

Otto Latvalaa muistettiin Alajärvellä

Alajärven Palotorin lavalla muisteltiin viime tammikuuta ja Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen pelaamaa finaalia, jossa Järviseudun Pallokerhon kasvatti Otto Latvala teki maalin. Latvalalle luovutettiin perjantaina 5 000 euron arvoinen urheilijastipendi. Latvalan jääkiekkoura jatkuu Hämeenlinnan Pallokerhossa. Hänen tulevaisuuden tavoitteisiinsa kuuluu peliura Euroopassa tai rapakon takana.

Palotorin lavalla tapahtunutta palkitsemista oli saapunut seuraamaan sankka joukko ihmisiä.

Palotorin lavalla tapahtunutta urheilijastipendin luovutusta ja nuorten maailmanmestarin haastattelua oli saapunut seuraamaan sankka joukko Rokulipäivien tapahtumavieraita.

 

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu muisteli finaaliottelua ja Latvalan roolia Suomen Nuorten leijonien tiellä kohti maailmanmestaruutta.
– Otto Latvalan menestys on osoitus pienelle seuralle siitä, että kun lahjakkuus ja kova työ yhdistyvät, kaikki on mahdollista. Otto on esikuva, mikä on valtavan iso ja tärkeä asia. Hän on myös aina muistanut, mistä on kotoisin ja tuonut sitä esille.

Paita jäädytetään

Järviseudun Pallokerhossa mietittiin pitkään, millä tavalla seura muistaa Latvalaa. Hänen pelipaitansa jäädytetään suunnitelmien mukaan jäähallin lattiaan. Kun Latvala palaa Alajärvelle pelaamaan ja aikanaan lopettaa uransa, nostetaan pelipaita hallin kattoon.

Otto Latvala vastaili Palotorin lavalla Niina Männistön esittämiin kysymyksiin ja kertoi muiden muassa MM-finaalin jälkeisistä tunnelmista.
– Ei siinä hetkessä tajunnut asiaa. Huusin jätkien kanssa ja riehuttiin. Pari päivää juhlittiin ja sitten oli suht nopea paluu arkeen.

Nuorille jääkiekon harrastajille Latvalalla oli hyvä vinkki.
– Pitäkää hauskaa, liikkukaa, leikkikää keskenänne.

Torstai-lehden pikahaastiksessa reilun viikon kuluttua 20 vuotta täyttävä Latvala kertoi, että nuorempana hän seurasi muiden muassa Teemu Selännettä, Saku Koivua, Kimmo Timosta ja Olli Jokista. Omaksi vahvuudekseen pelaajana hän nostaa kokonaisvaltaisuuden. Puolustajan tontilla pelaaminen tuntui hänestä jo nuorempana luontevalta. Jääkiekkouran jatkaminen Euroopassa tai rapakon takana kiinnostaa.
– Ollaan tässä vielä alkutaipaleella. Ne asiat tulevat, jos ovat tullakseen.

Kasvattajaseuran lippulaiva

Järviseudun Pallokerhon puheenjohtaja Petri Koskenmäki kertoo Latvalan pelanneen viimeksi JPK:ssa C-ikäisenä ja samoihin aikoihin 14 vuoden iässä miesten edustusjoukkueessa kolmosdivisioonaa. JPK:sta ura jatkui S-Kiekossa Seinäjoella, jonka jälkeen nuorukainen siirtyi Hämeenlinnan Pallokerhoon.
– Hän on äärimmäisen kova harjoittelija. Tenavana hän veivasi luistimet jalassa ulkojäille pelaamaan poikaporukassa, jota oli noin joukkueellinen. Nuorempana hän pelasi myös pesäpalloa, mutta lopetti noin 12–13 vuoden iässä.

 

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen (vas.), kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu olivat luovuttamassa 5 000 euron arvoista urheilijastipendiä Otto Latvalalle, jonka lahjakkuus ja kova työ ovat johtaneet aina nuorten maailmanmestaruuteen saakka.

 

Järviseudun Pallokerholle eli Latvalan kasvattajaseuralle nuorukaisen MM-menestys on Koskenmäen mukaan todella kova juttu.
– Hän on meidän lippulaivamme – ja esimerkki nuorille, että näiltäkin leveysasteilta pääsee huipulle, toteaa Koskenmäki.

Virpi Poikelin