Paljon melua syntyy kun vanha kaveri näkee Riston palanneen kotiin ja pian ollaan perimässä niin velkoja kuin Siirin päivän onnittelulaulua koroksi.

Virta vie Tohnin Touhuteatterissa

Vain kivenheiton päässä Lehtimäkeä, aivan Kuortaneen rajan kupeessa ja lähellä Ähtärinrantaa Töysän Ritolassa on Tohnin Touhuteatterin kesän viihdykkeeksi valmisteltu Markku Hyvösen oivaltava komedia ”Virta vie”.

Näytelmän laulunsekaiset tapahtumat vievät katsojan tangon ja tangokuninkuuden äärelle. Vaikka suomalaisittain tango kulkee mollissa, niin tarjolla on erilainen menestystarina nousten niiltä lähtökohdilta ja ongelmilta joilta tangokuninkuus on useinkin liian tuttu.

Vaan mistä ovat Sarin matkan aikana saunaan ilmestyneet rintaliivit peräisin?

Voitettuaan tangokuninkuuden Risto Korpi (Olli Kukkola) on usean nousu- ja laskukauden jälkeen palaamassa katkaisuhoidosta.

Kylällä jo odotellaan kun ei ole naapurin tangokunkkua näkynyt, vuokrat maksamatta ja postilaatikko turvoten fanipostia niin ulosottovirastolta kuin perintätoimistolta.

Ristoa kylällä odottaa kymmenen vuoden takaiset muistutukset unohdetuista kavereilta otetuista veloista, muistikuvat kunkun ajeluista mersulla samalla kun ei ollut tuntevinaan kun tuttuja vastaan tuli – eihän kuningas duunarille päivää sano.

Entinen vaimomuikkunen Sari (Liisa Levelä) sentään odottaa; tai siis ex-vaimo, jonka naapurin Repe (Heikki-Pekka Levelä) vei Riston ollessa kiertueella, ja odottaen vuokran irtisanomisilmoituksen kanssa. ”Mokomakin tenavatähti naapurissa, ei hoida asioitaan”.

Sari on lähdössä kaverinsa häihin äitinsä (Aila Mursula) kanssa ja jättää vuokran perimisen ja irtisanomisen Repen hoidettavaksi, samalla kun Repe on virittelemässä läheiselle leirintäalueelle tapaamista uuden tinder-rakkaansa kanssa.

Samaan suunnitelmaan kun saisi tangokunkun pamahtamaan leirintäalueen riippakoivun alta paikalle vetämään tulisen romanttisen tangon – neuvotteluvalttina Riston taivutteluun konjakkipullo ja irtisanomisuhka.

Mutta Ristopa on lopettanut, niin juomisen kuin melkein laulamisenkin. Ja sekös siitä puuttuu että silloin kaikki ovat juomista tyrkyttämässä ja niin huolissaan Riston terveydestä; mukaan lukien baarinpitäjä Siiri (Tuija Kiiltomäki), jolla bisnes on matalalentoa eikä Risto suostu tilaamaan muuta kuin kahvia.

”Minähän en miehelle väkijuomia tuputa, mutta mietipä vielä toisen kerran onko se pidemmän päälle terveellistä. Ja tuolla tavoin varoittamatta alat raitistelemaan!”

Asiat tuntuvat alkavan asettumaan paremmin kohdilleen kun kaverilta otetun velan sovitaan takasin maksettavaksi lapiomiehen työllä.

Jospa kerrankin saisi Risto itsensä ja raha-asiansa kuntoon, mutta vielä on monta menneisyydeltä jääneitä hidasteita kiristämässä jaksamista ja pärjäämistä. Naapurinkin kanssa keskustelut ovat yhtä nokittelua pidemmästä korresta.

Mutta kuka on tuo mustasilmäinen punapukuinen mies, joka koittaa taivutella Ristoa milloin rohkaisuryyppyyn, milloin ottamaan neuvoa antavat tai tuikun murheeseen?

Missä on Repen kuumapakkaus-tinder-match ja missä sen ei pitäisi olla? Ja kuinka voi olla että Sarin palattua kotiin löytyy saunasta tunnistamattomat rintaliivit?

Näytelmän muissa rooleissa nähdään Rauni Akonniemi, Ari Hakola, Sanni Hietaniemi, Jere Kiilunen, Sami Levelä ja Jari Mäki-Lahna.

Virta vie on erilainen menestystarina tangokuninkuudesta, menestyksen tuomista perinteisistä huonoista käänteistä ja oletuksista – onko se aina tangokuningas jolla porukassa huonoiten menee?

Oivaltavan huumorin ja roolihenkilöiden mielettömän järjettömän ajatuksenjuoksun myötä myllätään komedian juuria – niin syvältä ettei koskaan arvaa kuinka hullusti voi keskustelun kääntää joka tilanteessa.

Tohnin Touhuteatterin 11. esityskauden näytelmä on toteutettu yhteistyössä Lakeudenportin kansalaisopiston ja Alavuden vapaa-aika toimen kanssa. Näytelmän on ohjannut Janne Vuorela ja esitysten käytännön järjestelyistä vastaa Tohnin kyläseura ry.

Näytelmästä järjestetään ulkoilmanäytöksinä yhdeksän esityskertaa aikavälillä 17.-31.7. Töysän Ritolassa, jo ennestään tutulla Vetolan esityspaikalla (Kiiltomäentie 122, 63640 Ritola).

Ennen näytöstä ja väliajalla palvelee Tohnin kyläseuran puffetti. Lisätiedot: www.tohnintouhuteatteri.fi.