Lentopallotytöt luottavat EM-kisoissa tiiviiseen yhteishenkeen

Mainos[adrotate banner="3"]

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen lentopallomaajoukkue aloittaa EM-kisaurakkansa lauantaina Kroatian Zagrebissa. Joukkueessa on mukana myös kolme pelaaja Pohjanmaalta.

Suomi ei hävinnyt tammikuussa Färsaarilla pelatuissa EM-karsinnoissa erääkään. Joukkue on leireillyt karsintojen jälkeen ahkerasti Kuortaneen urheiluopistolla.

MAINOS
Joukkueessa nähdään myös vahva pohjalaisedustus, mukana on myös Kuortaneen Lentopallon Oona Rasinperä.

– Keväällä pidimme viikon mittaisen leirin joka kuukausi. Muuten pelaajat ovat harjoitelleet omissa seuroissaan. Leiritys tiivistyi kesää kohti mentäessä. Yksi tärkeä tapahtuma oli myös Rovaniemen Power Cup, jolloin pelattiin kolme harjoitusottelua, päävalmentaja Mikko Korhonen kertoo.

Viimeiset kuviot EM-kisoihin hiottiin kesä-heinäkuun vaihteessa yhdessä maajoukkuerippikoululaisten kanssa.

Päävalmentaja listaa joukkueen vahvuuksiksi syöttö- ja torjunta-puolustuspelin sekä tiiviin yhteishengen.

– Tavoitteenamme on mennä alkulohkosta jatkoon eli kahdeksan parhaan joukkoon.
Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Saksa, Kroatia, Ranska, Venäjä ja Slovenia.

– Suosikkeina kisoissa ovat perinteisesti ”isot lentopallomaat”, Korhonen sanoo.

Toisen järjestäjämaan eli Italian kanssa Triestessä puolestaan pelaavat Belgia, Turkki, Serbia, Hollanti ja Romania.

Pohjanmaan juniorityö vahvasti edustettuna

Joukkueessa nähdään myös vahva pohjalaisedustus, kun Kauhavan Wisan Iida Pöllänen Eerika Koivuniemi sekä Kuortaneen Lentopallon Oona Rasinperä matkustavat kisoihin. Kolmikolla on selvät sävelet kesän kohokohtaa varten.

– Tavoitteena on pärjätä EM-kisoissa ja näyttää isoille maille, mitä on joukkuepelaaminen, Koivuniemi ja Pöllänen toteavat.

Maajoukkuetytöillä lentopallo on vahvasti mukana myös tulevaisuuden suunnitelmissa.

– Tavoitteena on kehittyä koko ajan pelaajana ja päästä vielä joskus ulkomaille, Rasinperä jatkaa.

Suomen avauspeli on lauantaina kello 21 Saksaa vastaan. Alkulohkojen kaksi parasta etenee välieriin, kolmoset ja neloset pelaavat sijoista 5-8 ja kahden viimeisen kisat päättyvät lohkopeleihin (sijat 9-12). Tyttöjen mitaliottelut pelataan Italiassa ja sijoitusottelut 5-8 Kroatiassa.

Suomen EM-joukkue (nimi, pelirooli, pituus, seura): Veera Help libero, 166, Kiuruveden Luomu-Wolley, Joanna Kallinen, passari, 172, Oriveden Ponnistus, Ella Peltomaa, keskipelaaja, 186, Messukylän Toverit, Neea-Maria Joki, hakkuri, 179, Woman Volley, Enni Saari, yleispelaaja, 180, Ylöjärven Ryhti, Annastiina Tarkkanen, passari, 175, Oriveden Ponnistus, Iida Pöllänen, keskipelaaja, 180, Kauhavan Wisa, Eerika Koivuniemi, yleispelaaja, 176, Kauhavan Wisa, Juulia Jäppinen, libero, 165, Savonlinnan Ajo, Miia-Maria Mäkikyrö, keskipelaaja, 184, Woman Volley, Oona Rasinperä, yleispelaaja, 172, Kuortaneen Lentopallo, Ella Korhonen, yleispelaaja, 177, Mikkelin Passarit.

Valmennus ja joukkueenjohto: Mikko Korhonen, päävalmentaja, Teemu Mäkikyrö, apuvalmentaja, Outi Munnukka, joukkueenjohtaja, Laura Tuomi, fysioterapeutti, Karri Raveala, tilastot.

EM-kisojen otteluohjelma (Suomen aikaa):
la 13.7. klo 21.00 Saksa – Suomi, su 14.7. klo 18.30 Suomi – Kroatia, ma 15.7. klo 16.00 Ranska – Suomi, ke 17.7. klo 21.00 Venäjä – Suomi, to 18.7. klo 21.00 Suomi – Slovenia, la 20.7. sijoitusotteluiden 1-4 (Italia) ja 5-8 (Kroatia) välierät, su 21.7. mitaliottelut 1-4 (Italia) ja sijoitusottelut 5-8 (Kroatia).

Edellinen artikkeliLaVen ottelijoille menestystä alue- ja piirinmestaruusotteluista
Seuraava artikkeliVirta vie Tohnin Touhuteatterissa