Aisaparin alueen nuorisojaostoa halutaan täydentää Alajärven ja Lehtimäen nuorilla

Mainos[adrotate banner="3"]

Aisaparin toimialueella nuorisojaosto aloitti toimintansa kesäkuussa. Kauhavalla järjestäytymiskokouksessa jaosto valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi vimpeliläisen Katariina Arpalan.

Somevastaavaksi valittiin lapualainen Jessicajulia Paavola ja tapahtumavastaaviksi kortesjärveläinen Neea Rintala sekä lapualainen Oona Lillbacka.

MAINOS

Jaosto tiedottaa Aisaparin toimialueen nuorille olemassa olevista kehittämis- ja rahoitusmahdollisuuksista sekä aktivoi ja osallistaa heitä mukaan oman kylän, kunnan ja lähialueen kehittämiseen.

Uudeksi mahdolliseksi rahoituskanavaksi on perustettu nuorisorahasto, johon varoja kerätään lahjoituksin. Kuka tahansa voi tehdä lahjoituksen Aisaparin nuorisorahastoon. Ohjeet löytyvät Aisaparin nettisivuilta.

Nuorisojaosto kasattiin kevään mittaan Aisaparin toimialueen 13-25-vuotiaista nuorista. Jaoston toimikausi on kaksi vuotta. Vaikka toiminta on jo käynnissä niin jaostoa pyritään vielä täydentämään erityisesti Alajärven ja Lehtimäen osalta.

Aloittava kokoonpano jaostossa on seuraava: Alahärmästä varsinainen jäsen Eero Alainen, Evijärveltä varsinainen jäsen Minttu Kangasmetsä, Kauhavalta varajäsen Teemu Pukkila, Kortesjärveltä varsinainen jäsen Tuomo Autio ja varajäsen Neea Rintala, Lappajärveltä varsinainen jäsen Nea Keskinen, Lapualta varsinaiset jäsenet Jessicajulia Paavola ja Oona Lillbacka, Vimpelistä varsinainen jäsen Katariina Arpala ja varajäsen Patrick Itäniemi sekä Ylihärmästä varsinainen jäsen Aukusti Jutila.

– Kiersin kevään aikana toimialueemme yläasteita ja lukioita ja ammattikouluja kertomassa tästä toiminnasta nuorille. Homma oli aika haastavaa, sillä toimialue on laaja ja toimintaan haluttiin nuoria ympäri toimialuetta. Mukaan on nyt saatu aktiivisia nuoria ja toiminta saadaan aloitettua, kertoo Aisaparin nuorisoaktivaattori Jaakko Erkinheimo.

Edellinen artikkeliKyyjärvellä juhlittiin kunnan 90-vuotista itsenäistä taivalta
Seuraava artikkeliMöksyn kyläpäivillä muisteltiin vanhoin valokuvin