Möksyn kyläpäivillä muisteltiin vanhoin valokuvin

Vanhat valokuvat kiinnostivat. Valokuvien kautta muistui monta mielenkiintoista tarinaa.

Möksyssä kokoonnuttiin sunnuntaina muistelemaan vanhoja aikoja entiselle Möksyn koululle, joka toimii nykyään kylätalona.

Valokuvanäyttelyn oli koonnut Antti Heikkilä.

MAINOS
Äitienpäiväkuvia 1930-luvulta alkaen.

Heikkilä kertoi muuttaneensa takaisin Möksyyn eläkepäiviä viettämään. Työuransa Heikkilä on tehnyt muun muassa Koillismaan Uutisten toimittajana Taivalkoskella.

Kyläpäivät saavat etenkin kesälomiaan viettävät entiset Möksyläiset palaamaan takaisin kotikylälle. Paula Mäkelän mukaan kyläyhdistyksen toiminta on hiipunut aika tavalla, mutta onneksi perinteisistä kyläpäivistä pidetään vielä kiinni.

Möksyn kyläpäiviä vietettiin aurinkoisessa säässä.

Kylätalolla oli tarjolla kahvia ja leivonnaisia sekä tietenkin makkaranpaistoa. Joskus takavuosina on kyläpäivät aloitettu hartaushetkellä Kirkkohietikolla.

Kirkkohietikolta löytyy muistomerkki, jossa kerrotaan Hämeen ja Savon heimojen kaupustelleen juuri siinä kohdalla tavaroita toisilleen. Myöhemmin paikalla alettiin myös julistamaan Jumalan sanaa. Muistomerkin vieressä on Papinkivi, jossa on istuimen muotoinen kolo.

Keskiaikainen hevospolku Pietarsaareen lähtee Kirkkohietikolta.

Antti Heikkilän mukaan keskiajalla paikan läpi on kulkenut hevospolku Pietarsaareen ja siitä on muistoksi laitettu tienvarteen vanhanaikainen tienviitta. Tien toisella puolella on entisinä aikoina ollut väliaikaishaudat, koska vainajat haudattiin Pietarsaareen kirkkomaahan.

Sitten kun Lappajärvelle rakennettiin kirkko vuonna 1765 alettiin vainajia hautaamaan Lappajärven hautausmaalle. Möksyn kylässä asuu tätä nykyä alle 200 vakituista asukasta.

Kai Hannulabacka

 

 

Exit mobile version