Kruunuhäitä vietetään lauantaina. Tanssiporukka on harjoitellut esityksiä keväästä lähtien.

Kruunuhäät Soinissa lauantaina

Soinissa tapahtuu tulevana lauantaina. Päivän markkinoilla saatetaan nähdä jo esimakua illan Kruunuhäistä.

Illan kruunuhääkulkue lähtee ”Unionin mäeltä” kello 19.30 kulkien kylän läpi kohti esiintymisaluetta Yhteistaloa. Mukana on useita hevosia rattaineen ja vanhat autot johdattavat kulkuetta.

Kruunuhääporukka kävi esiintymässä ensimmäistä kertaa Soinin Kotivaarassa.

Pari viikkoa sitten kruunuhääporukka kävi vierailemassa Soinin Kotivaarassa.

Monet asukkaat riemastuivat kuullessaan ja nähdessään tuttuja esityksiä vuosikymmenten takaa. Moni lähti lauluun mukaan entisaikojen tapaan.

Kruunuhääesityksen järjestäjänä on Soinin Tapahtumat Osuuskunta. Yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lehisalo kertoo, että parit tanssiesitykset nähdään lauantaina illansuussa jo liikenneympyrän tuntumassa.

– Totta kai kannattaa tulla viihtymään iltaan Yhteistalolle. Esitykset alkavat kello 21.30 ja toinen esitys on tunnin kuluttua. Esiintymisryhmässä on tällä kertaa 16 paria. Heitä on Alajärveltä, Töysästä, Ähtäristä, Karstulasta ja Soinista. Ohjaajina ovat olleet Tiina Väliaho ja Hilkka Raitanen.

Lehisalo kertoo, että kruunuhääyleisö pääsee itsekin tanssimaan sisällä ja ulkona. Sisällä esiintyvät Esko, Taisto, Esa ja Jussi Roponen. Ulkona viihdyttää Jarkko Yli-Sikkilä & Maestot ja vierailijana Jarkko Järvenpää. Sepon karaokekellarissa voi esiintyä itsekin.

Mukana kruunuhääjärjestelyissä on noin 70 henkilöä. Kannattaa tulla seuraamaan vanhoja perinteitä vuosikymmenten takaa!

Rami Puro