Nina ja Anne Pölkki, Helsingistä. Anne on kesämökkiläinen Kyyjärven Pölkistä.

Nina Mikkonen vieraili Kotirouvassa

Nina ja Lea Tarnanen Alajärveltä. Lea oli varta vasten lähtenyt Ninaa tapaamaan ja löysi itselleen samanlaisen paidan, kuin Ninalla.

Kyyjärven Paletin Yhteismyymälässä Kotirouva -osastolla vieraillut yrityksen ”muodin lähettiläs” Nina Mikkonen kertoo, että muodin parissa työskentely on hänelle ”väriterapiaa”.

– Kotirouvan vaatteet ovat iloisia, kauniita, mukavia sekä pääsääntöisesti valmistettu luonnonmateriaaleista. Niissä on paljon kirkkaita karkkivärejä ja kukkakuoseja sekä suosittua pellavaa ja ihanaa pitsiä, Nina kertoo.

Myymälöissä työskennellessään Nina ottaa asiakkaat vastaan iloisesti ja tuttavallisesti. Hän etsii asiakkaalle valmiiksi yhdistelmiä, joita on kiva käyttää arjen kiireissä.

Paletin Yhteismyymälään monet asiakkaat tulivatkin varta vasten Ninaa katsomaan ja halaamaan. Myös yhteiskuvia otettiin runsaasti.

Nina ja Paletin Yhteismyymälän myymäläpäällikkö Riitta Linna ihailevat Kotirouvan värikkäitä vaatteita.

Nina palveli asiakkaita henkilökohtaisesti sovituskopeilla saakka etsien parhaimpia sävyjä ja malleja juuri kyseiselle asiakkaalle hänen vartalotyyppinsä ja väriensä mukaisesti.

Mikkosen ja Kotirouva -yrityksen yhteistyö on alkanut jo yli kymmenen vuotta sitten. Tuolloin Kotirouvan omistaja Eija Nyman vaatetti Ninaa tv-ohjelmaan ”Mikkosten maailma”, vuonna 2009.

Myöhemmin tiet kohtasivat uudelleen ja Eija Nyman pyysi Ninaa pluskoon -malliksi yritykseensä. Nina lähti innolla mukaan, koska jäätyään leskeksi hän kaipasi uutta sisältöä ja työtä elämäänsä.

Nina Mikkonen kiertääkin nyt ympäri Suomea Kotirouvan kausimyymälöissä sekä toimii Helsingissä kahdessa eri Kotirouvan kivijalkamyymälässä osa-aikaisena myyjänä.

Nina ja Sirkku Tamminen Kyyjärveltä. Nina esitteli pukeutumisvaihtoehtoja Sirkulle sovituskopilla ja toimi makutuomarina.

Nina kertoi, että Kotirouvan syksyn mallistoon on tulossa muun muassa neuleita ja ponchoja. Väriteema vaihtuu rauhallisemmaksi ja väreinä ovat esimerkiksi beige, harmaa sekä viininpunainen, mutta väripilkkuna jatkaa pinkki ja myös tykätyt kukkakuosit jatkavat mallistossa.

Kotirouvalla on pääkaupunkiseudulla myös tukku, jossa järjestetään suosittuja ystävämyyntejä sekä yrityksellä toimii verkkokauppa.

Firman nimi ja logo herättävät asiakkaissa paljon hilpeyttä sekä keskustelua, mistä nimi on peräisin. Tähän Nina ei ole saanut selvää vastausta, mutta kertoo että hyvää palautetta satelee ja nimi on mieleen jäävä.

Nina jatkaa yhteistyötä Kotirouva yrityksen kanssa edelleen, mutta hänellä on myös monta muuta projektia menossa. Aiemmin kesällä hän vietti viisi viikkoa ”Suurin pudottaja VIP”-sarjan kuvauksissa ja homma jatkuu vielä loppukesästä. Ohjelma tulee syyskuussa ulos neloselta.

Ninan mottona on ”Se ei pelaa, joka pelkää.” – Odotan innolla sarjan jaksoja televisiosta!

– Jatkan edelleen myös työtäni kokemusasiantuntija -luennoitsijana, sillä pidän työstä ihmisten ja muodin parissa, kertoo energinen ja hersyvä persoona Nina Mikkonen.