-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Opiskelu on antoisaa ja avartavaa

Viime syksynä soinilainen Tarja Vuorinen oli uuden edessä. Pitkä työrupeama erilaisissa tehtävissä Osuuspankin palveluksessa oli päättynyt. Oli aika miettiä mitä tehdä seuraavaksi.

– Organisaatiomuutosten myötä jouduin tekemään päätöksen, joko muutan työn perässä eteläiseen Suomeen tai irtisanoudun – valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, toteaa Tarja Vuorinen.

MAINOS

– Työpaikkailmoituksia selaillessani huomasin, että etsimäni kaltaisiin töihin vaadittiin hyvin usein korkeakoulututkinto, joten vaikka kokemusta, osaamista ja motivaatiota kyseiseen työhön olisi löytynyt, niin koulutus ei riittänyt. Siispä päätin lähteä opiskelemaan puuttuvan korkeakoulututkinnon, jatkaa Tarja.

Tarja Vuorinen aloitti opinnot tammikuussa 2019 uudessa PK-yrittäjyyden tradenomikoulutuksessa.

– Pk-yrittäjyyden tutkinto-ohjelma kiinnosti erityisesti siksi, että olin viimeiset vuodet työskennellyt yritysasiakkaiden kanssa, ja halusin laajentaa liiketoimintaosaamistani myös teorian osalta.

Pedagoginen lähestymistapa opinnoille on ns. flipped classroom eli käänteinen luokkahuone-ajatus. Mallissa opiskelu ennen lähijaksoa tapahtuu verkossa ja lähijaksojen aikana voidaan vuorovaikutteisesti käydä läpi tehtyjä tehtäviä ja mahdollisia kohdattuja ongelmia. Lähiopiskelua on vain kerran kuukaudessa, jolloin ryhmä kokoontuu Seinäjoella yhtenä lauantai-päivänä.

– Opinnot ovat sujuneet mainiosti. Itselleni juuri opintojen toteutus tällä tavoin on antanut mahdollisuuden opiskella hyvin joustavasti omassa tahdissani ja myös nopeuttaa opintojani. Tämä toteutustapa toimii mielestäni hyvin myös työn ohessa opiskeltaessa, sanoo Tarja Vuorinen.

Samaa mieltä on myös korkeakouluasiamies Marjo Vistiaho SeAMK Maakuntakorkeakoulusta.

– Tarjan opinnot ovat edenneet todella hyvin. Tarja on tehnyt opintoja jopa etupainotteisesti. Opintopisteitä on kasassa hyvä määrä, kun takana opintoja on vasta yksi kevätlukukausi. Kun opinnoista innostuu, niin ne vievät helposti mukanaan, toteaa Marjo Vistiaho.

Tarjan mielestä antoisinta opiskelussa on ollut itsensä haastaminen, uuden oppiminen ja vanhan osaamisen päivittäminen.

– Itse mietin viime syksynä, olisiko minusta vielä opiskelijaksi ja kynnys opintojen aloittamiseen oli melko korkea. Jos opiskelu kuitenkin kiinnostaa, haluaisin rohkaista ylittämään sen oman epäröinnin kynnyksen ja hakeutumaan rohkeasti opintojen pariin. Töitä se kyllä teettää, mutta opiskelu on todella antoisaa ja avartavaa puuhaa, toteaa Tarja.

Vuorisen mielestä Pk-yrittäjyyden tutkinto-ohjelma sopii hyvin monelle.

– Toki ehdottomasti henkilölle, joka on kiinnostunut yrittäjyydestä tai toimii jo yrittäjänä. Koulutus sopii hyvin myös eri ammattitaustoista oleville henkilöille, jotka haluavat täydentää ja laajentaa osaamistaan tai vaikkapa vaihtaa täysin ammattialaa.

Uusi ryhmä aloittaa tammikuussa

Tradenomi (AMK), Pk-yrittäjyys, monimuotototeutus on haettavana seuraavan kerran syksyn 2019 yhteishaussa 4.-18.9. Opinnot alkavat tammikuussa-2020. Opiskelu tapahtuu pääosin verkossa, mutta lähiopetuspäiviä on kerran kuussa lauantaisin Seinäjoella.

Opinnoissa perehdytään liiketoiminnan suunnitteluun, johtamiseen, markkinointiin sekä taloushallintoon. Omaa työkokemusta voi hyödyntää useissa oppiaineissa sekä harjoittelussa, johon voi hakea aiemman osaamisen tunnustamista. Täysin uudistetussa opetussuunnitelmassa on otettu huomioon myös liiketoiminnan digitalisaatio sekä innovaatiot ja tuotteistaminen.

Opintojen tueksi voidaan tarpeen mukaan muodostaa maakuntaan pienryhmiä, jotka kokoontuvat yhdessä, esimerkiksi Alajärvellä tai muualla seutukunnassa, opiskelemaan ja työstämään tehtäviä yhdessä.

Ryhmään otetaan mukaan myös Avoimen AMK:n kautta ns. polkuopiskelijoita, jotka voivat suorittaa näitä opintoja maksua vastaan, mutta ilman tarvetta käydä pääsykokeessa. Lisätietoja opinnoista saa marjo.vistiaho@seamk.fi tai puh. 040 830 2127. Lisätietoja löytyy myös www.seamk.fi/haku.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät