-0.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Järvi-Pohjanmaalla kysytään vammaispalvelun kuljetuspalveluista

Järvi-Pohjanmaan vammaisneuvosto on runsas viikko sitten lähettänyt palautekyselyn kaikille vammaisten kuljetuspalveluja käyttäville Järvi-Pohjanmaan alueella, yli 400 lomaketta.

Järvi-Pohjanmaan vammaisneuvoston puheenjohtaja Sisko Halonen kertoo, että lomake on kuitenkin herättänyt epätietoisuutta ja hämmennystä, kun siinä ei mainita kuljetuspalveluja. On myös pelätty, että palveluista ei saada rehellistä palautetta monivalintakysymysten avulla.

MAINOS

– Lomakkeessa on kuitenkin tilaa myös avovastauksille, joilla voi kertoa kaikesta kokemastaan, Halonen muistuttaa. – Tavoitteemme on saada rehellistä palautetta, vain sen avulla voimme kehittää palveluja.

Kyselyn taustalla on se, että pian vuosi sitten vammaisten kuljetuspalveluissa tapahtui suuri muutos. Kilpailutuksen tuloksena matkojen tilaaminen siirtyi välityskeskukselle, eli Keskustaksille. Myös taksiautoilijat kilpailutettiin. Uusi käytäntö herätti paljon keskustelua ja epätietoisuutta.

Järvi-Pohjanmaan vammaisneuvosto päätti jo vuosi sitten, että kuljetuspalvelujen toteutumista seurataan ja tehdään palautekysely.

Nyt kyseessä on juuri tämä palautekysely. – Yli 400 käyttäjälle on lähetetty kyselylomake, joka toivotaan palautettavaksi 18.10. mennessä vammaisneuvostolle. Kyselyyn voi vastata myös netissä.

Hämmästystä on herättänyt, ettei lomakkeessa lainkaan mainita kuljetuspalveluja. – Käytössä on Järvi-Pohjanmaan perusturvan palautelomake, jolla on jo vuosia voinut antaa palautetta kaikista perusturvan palveluista. Netin lisäksi lomakkeita on mm. terveyskeskuksen eri pisteissä, Halonen kertoo.

– Nyt lomakkeella arvioidaan kuljetuspalveluja. Kun todetaan, että ”Sain riittävän avun ja palvelun” voi antaa arvion 5 – 1. Hyvä palvelu saa 5, huono 1. Jos asia ei ole ajankohtainen tai ei liity arvioitavaan palveluun, voi merkitä ”Ei koske minua”.

Lomakkeessa on tilaa myös avovastauksille, joilla voi antaa ”risuja ja ruusuja”. – Nettilomakkeessa tila kasvaa kirjoituksen mukana, mutta jos täytät lomakkeen käsin, tietoja voi kirjoittaa myös lomakkeen kääntöpuolelle tai tehdä oman lisäkirjeen.

On myös esitetty pelkoa, etteivät kaikki kuljetuspalvelujen käyttäjät pysty täyttämään lomaketta. – Apuna voi käyttää läheisiä tai muita henkilöitä. Olen luvannut, että tulen auttamaan lomakkeen täyttämisessä, jos ketään muuta ei löydy, Halonen lupaa.

– Palautteiden saaminen, niin risujen ja ruusujenkin, on vammaisneuvostolle tärkeää. Vain niiden avulla voidaan palveluja kehittää.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät