Trove Huonekalu on ollut Alajärvellä jo kolmen vuoden ajan. Kauppias Tatu Kurunmäki on nykyisin itse joka päivä Alajärven myymälässä.

Trove juhlii kolmea vuottaan Alajärvellä

Trove Huonekalu on toiminut Alajärvellä nyt kolmen vuoden ajan ja tästä syystä kauppias Tatu Kurunmäki on päättänyt tempaista liikkeessä kunnon synttäripäivätarjouksin!

Tatu kertoo, että kuluneet kolme vuotta ovat olleet kiireisiä, kiitos siitä hyvien asiakkaiden. Yrityksen sijainti on vaihtunut Paavolantorilla käytävän toiselta puolelta toiselle ja nyt sijainti on ensiluokkainen.

Toiminta-ajatus liikkeessä on säilynyt kokoajan samana ja säilyy myös jatkossa: sängyt ja patjat edellä mennään ja suomalaisuutta tuotteissa arvostetaan!

Trove ei kuitenkaan ole vain sänky- ja patjakauppa ja siksi onkin ollut mukavaa, että Trove on päässyt hyvin mukaan projektipuolelle julkisten tilojen sisustamiseen. Näistä tuotteista Trovella onkin tarjolla hyvät valikoimat.

Viime vuoden vaihteessa Tatu itse siirtyi työskentelemään Alajärven Trovessa itse päivittäin, mikä on muuttanut hänen omaa työnkuvaansa paljon. Muutosta on tulossa myös yrityksen verkkosivuille, jossa on käynnissä isompi uudistus.

Runkopatjasänky ykkönen

Trove on perustettu seitsemän vuotta sitten ja Alajärvelle se saapui kolme vuotta sitten. Tatu kertoo, että yrityksen tärkeimpänä valttina on aina ollut osaaminen myydä asiakkaalle juuri sellainen sänky, joka on hänelle sopiva.

– Hyvä sänky ei aina ole kallis, eikä kallis sänky ole aina sopiva, Tatu tiivistää sen tosiasian, että yksi ja sama sänky ei ole hyvä jokaiselle.

– Toki hinta kertoo sängyn laadusta, mutta se ei yksin tee sängystä sopivaa kaikkiin tarpeisiin. Tuote voi kyllä olla hyvä, mutta sen pitää olla ennen muuta sopiva.

Trovesta myydään eniten runkopatjasänkyjä. Myös jenkkisänkyä menee hyvin, mutta siinä missä jenkkisängyt taitavat olla koko maassa myynnin ykkönen, ne jäävät täällä jälkeen runkopatjasängyille.

Myös moottorisänkyjä menee paljon ja puisia kehikkosänkyjä kaikkein vähiten.
Asiakkaat ymmärtävät nykyisin yhä paremmin sen, mikä merkitys on hyvällä patjalla ja sängyllä.

Tatu kertoo, että kun asiakas tulee ovesta sisälle ja pyytää esittelemään hänelle hyvän sängyn, on se aina mukava hetki.

– Harvalla meistä on kahta sänkyä, joten sen yhden pitäisi olla käyttäjälleen sopiva, Tatu sanoo ja lupaa, että kun asiakas haluaa parempia yöunia, niin Trovesta siihen saa apua.

Troven synttäreitä vietetään nyt perjantaina ja lauantaina 27.-28.9. kahvittelun merkeissä ja kaikista esittelytuotteista, eli lattialla olevista sängyistä ja muista huonekaluista Tatu lupaa pois kolmanneksen hinnasta, eli 33,3 prosenttia!

Synttäreillä voi myös miettiä jo tulevaa jouluakin, sillä tyynyt ja peitot ovat aina hyvä lahja, ja miksi ei se uusi sänky itselle!

Tuula Jokiaho