-1.5 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lehtimäen Ratsastajilla takana menestyksellinen kausi

Lehtimäen Ratsastajien kisaratsukot ovat saavuttaneet menestystä kesäkauden mittaan niin este- kuin kouluratsastuksenkin puolella.

Seuran nimissä on saavutettu myös kenttäratsastuksen aluemestaruushopeaa Sara Tuomalan toimesta.

MAINOS

– Sara on ollut lukion jälkeen ulkomailla töissä ja kilpailemassa. Nyt Suomessa ollessaan hän osallistui kenttäratsastuksen aluemestaruuskilpailuihin lainahevosella, Lehtimäen Ratsastajien puheenjohtaja Kaisa Lampimäki kertoo.

Nelma Isoaho ja Ektor ovat tehneet yhteistyötä jo neljä ja puoli vuotta. Kuva: Sari Leppäkangas.

– Seuran jäsenet ovat sijoittuneet kesän aikana hienosti niin este- kuin kouluratsastuksessa. Sara Tuomalan mitalin lisäksi seuralaiset ratsastivat neljä mitalia – kaksi pronssia ja kaksi hopeaa.

– Seuralta oli joukkueet myös koulu- ja estemestaruuksissa. Estemestaruuksissa mitalisijoitus jäi pienestä kiinni.

– Olen hyvin ylpeänä seurannut näiden ratsukoiden kisaamista tämän kesän aikana. Seuralla on tällä hetkellä reilu kymmenen aktiivista kisaajaa. Ensi vuonna ratsastusseuramme täyttää 30 vuotta ja on hienoa, kuinka ratsukot ovat tuoneet seurallemme mainetta, Kaisa toteaa.

Pohjanmaan aluemestaruuskilpailuista seuralle tuli kolme mitalia esteratsastuksesta.

Pinja Luhtala ja Faugila saivat juniori- ja lapsiratsastajien aluemestaruuspronssia, Sara Ojanperä ja Dextro Energy Z senioreiden aluemestaruushopeaa sekä Meeri Sipiläinen ja Taktikko aluemestaruushopeaa.

Nelma Isoaho ja Ektor voitti kouluratsastuksen ponien aluemestaruuspronssia.

Kisoissa tapahtuu

Pohjanmaan aluemestaruuskilpailuissa Sara Ojanperä kertoo kisapäivän alkaneen jännittävästi, kun he huomasivat vasta kilpailupaikalla, että hevoselta puuttuu toinen etukenkä.

– Olin jo lähdössä pois, mutta valmentajien mielipiteen jälkeen päätin ratsastaa, koska hevonen liikkui mielellään. Olin sitten todella iloinen, että pääsin mitaleille asti, Sara kertoo.

– Meillä on hevoseni kanssa takana yhteistä taivalta vajaa viisi vuotta ja viikoittainen valmennusohjelma sisältää monipuolisesti kaikkea. Tällä hetkellä tavoitteenamme on saada hyviä ratoja 120 senttimetrin tasolta.

Nelma Isoaho kertoo lähteneensä kisaan hyvillä mielin, hän oli rataan tyytyväinen ja mitali siihen päälle oli vielä plussaa. Hänellä on yhteistyötä Ektorin kanssa takana neljä ja puoli vuotta.

– Kesäisin olen käynyt viikoittain joko Susanna Kuparin tai Vainionpään Riinan valmennuksissa. Viikkosuunnitelmat menevät aina sen mukaan, miten on kilpailuja.

– Tulevaisuuden tavoitteet ovat tällä hetkellä aika auki, sillä ponivuoteni päättyvät ja Ektor on myynnissä. Mikäli hevonen jää minulle, niin aion startata ensi vuonna avoimia luokkia.

Meeri Sipiläinen kertoo treenanneensa Sanna Hartvikin omistaman Taktikon kanssa keväästä saakka. Taktikko asuu Ylistarossa ja Meeri käy siellä hyppäämässä 2-3 kertaa kuukaudessa kehittääkseen sen voimaa, tasapainoa ja ratsastettavuutta esteillä.

– Tavoitteena aluemestaruuksissa oli suorittaa omalla tasollamme ja tänä vuonna suorituksemme toi meille hopeaa.

– Seuraava tavoitteemme on osallistua Ypäjällä järjestettäviin Suomenhevosten hallimestaruuksiin, toivomme että saamme myös tuon kilpailun myötä paikan Helsinki International Horse Show’hun.

Pinja Luhtala kertoi kisatunnelman ollen hieno, vaikka hän itse olikin väsynyt. Faugila oli iloisella tuulella, mikä Pinjan mukaan on vain eduksi radoilla.

– Meillä on Faugilan kanssa vähän yli vuoden yhteistyö takana ja viikko-ohjelma pitää sisällään yhden valmennuksen, jossa mennään yleensä sileää/jumppaa ja kerran viikossa hyppyjä. Muuten maastoilemme ja menemme pelolla.

Lehtimäen Ratsastajien viikkovalmentajina toimivat kouluvalmentaja Susanna Kupari, estevalmentaja Kati Mallat sekä Virpi Mäki-Opas, jonka tunneilla keskitytään hevosta ja ratsastajaa jumppaaviin tehtäviin. Hän on ammatiltaan fysioterapeutti ja eläinfysioterapeutti.

– Olen ollut yli kymmenen vuotta seuran toiminnassa mukana ja koko tämän ajan säännölliset viikkovalmennukset ovat olleet osa toimintaa.

– Viikkovalmennusten lisäksi olemme järjestäneet intensiivivalmennuksia, kuten aluevalmennuksia ja Piia Pantsun valmennuksia. Suunnitelmissa on myös uuden valmentajan ottaminen intensiivivalmennusten puolelle, Kaisa Lampimäki kertoo.

Ratsastuskoulun tunneilta saadaan perustaidot ratsastukseen ja hevosen käsittelyyn. Valmennuksissa taitoja syvennetään pääsääntöisesti oman hevosen kanssa.

– Valmennukset ovat tärkeitä, niistä saa hyvää oppia omaan harjoitteluun. Valmentautuminen tähtää pääsääntöisesti kilpailutoimintaan ja niinpä niissä onkin erilainen lataus.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät