-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kirsi Kultavuori osti Mertaniemen taksin

Alajärvellä taksipalvelut vain vahvistuvat, kun uutena yrittäjänä alalla on aloittanut Kirsi Kultavuori.

Kirsi on ajanut invataksia ja linja-autoa toisen palveluksessa jo neljän vuoden ajan ja sitä ennenkin hän on ollut autoilualalla, perustihan hänen isoisänsä Urho aikanaan rekkafirman, jota isä Martti jatkoi ja Kirsi itsekin oli perheyrityksessä aikansa työssä, ennen kuin se lopetettiin.

MAINOS

Oman taksin Kirsi hankki jo kesäkuun lopussa, mutta itsenäiseksi yrittäjäksi hän lähti vasta nyt, kun teki kaupat Asko Mertaniemen kanssa Askon autosta ja sen liiketoiminnasta.

Samalla kaupalla Kirsin palvelukseen siirtyivät molemmat kuljettajat Kari Pienimäki ja Launo Ojanperä. Toiminta jatkuu samaan malliin myös uuden yrittäjän myötä.

Hauskana yksityiskohtana voidaan kertoa, että yrityskaupan nyt tehneiden Askon ja Kirsin isoisät ovat ajelleet aikanaan samoja polkuja hiekka-auto ja maitoautoyrittäjinä!

Kuljetus Kultavuori Oy:lla on nyt kaksi 1+8 paikkaista invataksia, joista toista ajaa Kirsi ja toista Kari ja Launo.

Mertaniemeltä ostettu taksi toi mukanaan myös Keskustaksin osakkuuden ja se jatkaa mm. Kela -kyytien ajoa. Kirsin autolla taas ajetaan esimerkiksi likuma -kuljetuksia, eli ns. taksikortti -kyytejä.

Toki molemmilla autoilla ajetaan myös ihan normiajoja ja Kirsi toivookin, että asiakkaat huomaisivat isojen taksien tuomat mahdollisuudet pidemmillekin matkoille, kun tarvitsee päästä vaikkapa satamaan, lentokentälle tai juna-asemalle – ja miksipä pikkujoulu tai polttari -matkallekin!

Hintaa pidempiin matkoihin kannattaa kysyä aina suoraan yrittäjältä.

Kirsi on tyytyväinen siitä, että pääsee nyt panostamaan täysillä haluamalleen alalle ja hän kiittää mahdollisuudesta paitsi yrityskaupan toista osapuolta, myös taloudellisesti kaupat mahdollistanutta OmaSP:tä luottamuksesta naisyrittäjää kohtaan!

Taksipalveluista nyt luopuva Asko Mertaniemi on osaltaan iloinen saadessaan taksipalveluilleen innokkaan ja hyvän jatkajan, joka vieläpä sattuu olemaan nainen!

– Olen todella iloinen että naisia tulee alalle. Iloisia ovat varmasti myös asiakkaat, sillä monet ovat toivoneet naiskuljettajaa. Nyt se on mahdollista saada!

Mertaniemi keskittyy omassa yrityksessään tästä eteenpäin kuorma-autopuolelle, niitä yrityksessä on nyt kuusi. Alalle pitää pystyä panostamaan täysipainoisesti, kuten taksipuolellekin, joten tehty kauppa on etu kaikille osapuolille, etenkin asiakkaille.

Mertaniemi toivoo, että hänen hyvät ja uskolliset asiakkaansa ottaisivat nyt rohkeasti yhteyttä Kirsiin, sillä parempaa jatkajaa työlleen ei Asko olisi voinut toivoa ja hän luottaa siihen, että Kirsi palvelee asiakkaat yhtä hyvin, mihin he ovat tottuneet.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät