Soini ilmaisi kantansa Etelä-Pohjanmaan Sote-kuntayhtymästä

Mainos[adrotate banner="3"]

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen on edelleen ajankohtaista.

Etelä-Pohjanmaan kuntien sote-kokous on pyytänyt kunnilta kannanottoa siihen, ovatko kunnat valmiita jatkamaan SOTE-kuntayhtymän valmistelua.

MAINOS

Soinin kunnanvaltuusto antoi lausuntonsa maanantain valtuuston kokouksessa. Soinin kunta on osaltaan ulkoistanut sosiaali- ja terveyspavelunsa Kuusiolinna Terveys Oy:n järjestettäväksi. Sopimus on voimassa vuoteen 2030 saakka.

Kunnan näkemyksen mukaan järjestely on toiminut tähän mennessä hyvin. Palvelut ovat parantuneet ja kustannukset ovat pysyneet kurissa. Vammaispalvelu- ja lastensuojeluyksikkö ovat aloittaneet toimintansa Soinissa.

Soinin kunta kokee, että tässä vaiheessa kunta sitoutuu olemaan mukana olemassa olevalta ja välttämättömältä osin maakunnallisen vapaaehtoisen kuntayhtymän valmistelussa.

Hallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Keisala toi esille, että ellei sopimusta Kuusiolinnan kanssa nyt olisi, terveysasemankin kohtalo olisi paikkakunnalla vaakalaudalla.

Myönnettiin kunnanjohtaja Juha Viitasaarelle ero kunnanjohtajan tehtävästä 15.11. alkaen.

Valtuusto hyväksyi, että vuoden 2019 talousarvion investointiosaan varataan 13000 euroa lisää määrärahaa taloushallinnon ohjelman päivitykseen syksyn 2019 aikana.

Kunnanvaltuusto myönsi alamäkiluistelu-hankkeelle tarvittavan kuntarahan 20000 euroa ja varasi sen vuoden 2020 talousarvioon.

Soinin Sisun hallinnoima hanke toteutetaan Vuorenmaan rinteen ”mutkamäen” reunaan ensi vuoden aikana. Hankkeen kustannusarvio on 133000 euroa.

Palkkiosäännöistä äänestettiin. Edellisen kerran palkkiosääntöjä on muutettu vuonna 2012. Nyt palkkiosääntöihin esitettiin pieniä korotuksia. Lautakuntien varapuheenjohtajien vuosipalkkiot tosin päätettiin poistaa kokonaan.

Esityksenä oli, että esimerkiksi kunnanhallituksen ja valtuuston kokoukset olisivat vuoden 2020 alusta lukien 75 euroa nykyisen 65 euron sijaan. Hilkka Raitanen esitti, että palkkio olisi 70 euroa. Äänestyksessä kunnanhallituksen esitys voitti äänin 14-7.

Valtuuston kokouksen alussa kunta muisti valtuutettu Marja-Leena Rinnettä (kd) merkkipäivän johdosta.

Rami Puro

Edellinen artikkeliVimpelin Yrittäjät juhlii 50 vuottaan näyttävästi
Seuraava artikkeliJärviseudun alueen kunnat ja yrittäjät elinkeinomatkalla – yhteistyössä on voimaa