Kauppias Miika Saarenpää palkkasi Jukka Peltokankaan IKH Saarenpään Alajärven liikkeen palvelukseen heti kun se avattiin kahdeksan vuotta sitten. Uusiin tiloihin siirtymisen myötä Peltokangas nimitettiin myymäläpäälliköksi. Torstaina ja perjantaina 24.-25.10. juhlitaan yrityksen 15 -vuotisjuhlaa niin Lapualla kuin Alajärvelläkin.

IKH Saarenpää juhlii 15 vuottaan eteenpäin menemisen hengessä

15 vuotta sitten vähän yli parikymppinen perheenisä Miika Saarenpää päätti perustaa Lapualle työkaluja myyvän kaupan.

Hänen mieleensä ei tuolloin juolahtanut pelätä, etteikö kauppa kävisi. Eipä nuori mies miettinyt sitäkään, mitä tapahtuisi jos hän sairastuisi?

Usko omaan tekemiseen oli vahva ja rinnalla oli kannustava puoliso Maria, joten kun sopiva liiketila sattui kohdalle, se oli menoa.

Aloitin IKH Saarenpään vuonna 2004 Lapualla 200 neliön tilassa, Miika muistelee. – Opiskelin tuolloin ammattikorkeassa ja tein lähes kaikki harjoitteluni Eepeellä. Oli hyvin lähellä etten jäänytkin sinne.

– Yrittäjyys kuitenkin kiehtoi niin minua kuin Mariaakin ja mietimme laidasta laitaan erilaisia mahdollisuuksia yrittäjyyteen.

Miika oli käynnistämässä Lapualla ABC:tä Eepeellä työskennellessään ja huomasi vieressä tyhjillään olevan liiketilan. – Otin samantien yhteyttä IKH:n ja kysyin, että mitä tuumaisivat jos laittaisin paikalle IKH -myymälän?

IKH näytti vihreää valoa nuorelle miehelle, johtuen varmaan siitä, että Miikan isä oli tehnyt paljon kauppaa IKH:n kanssa ja uuden yrittäjän taustat tunnettiin.

– Jälkikäteen olen kuullut, että oli heitä vähän hirvittänyt miten pojan käy, mutta itselläni epäonnistumisen mahdollisuus ei käynyt mielessä. Tein ensimmäiset 1,5 vuotta työtä pääasiassa yksin myymälässä Marian ollessa enemmän kotona lasten kanssa ja taustatöissä, enkä koskaan ajatellut sitäkään, mitä tapahtuisi jos sairastuisin.

Työ ja tulevaisuudenusko tuottivat tulosta ja kun Lapuan liikkeen seinänaapuri lopetti, hankki Miika myös sen tilat käyttöönsä ja palkkasi samalla ensimmäisen työntekijänsä.

Vuonna 2011 toiminta laajennettiin Alajärvelle, jossa avautui tilaisuus jota ei haluttu jättää käyttämättä.

Peltokangas Center lopetti ja Saarenpää osti varastot. Samalla Jukka Peltokangas siirtyi Saarenpää Oy:n palvelukseen ja myöhemmin Alajärven liikkeen myymäläpäälliköksi, missä tehtävässä on toiminut tuosta lähtien.

– Nämä kahdeksan vuotta Alajärvellä ovat olleet odotusten mukaisia ja vuosi sitten yrityksessä aloitettiin lisäksi kenttämyynti kahden myyjän toimesta. Kenttämyynti on lähtenyt hyvin liikkeelle ja niinpä höyryä tälle sektorille lisätään entisestään.

Tällä hetkellä yrityksen muodostaakin kolme kokonaisuutta; pari vuotta sitten remontoitu ja laajennettu Lapua, Alajärvi sekä kenttämyynti. Lapuan myymälän tärkein markkina-alue on Lapua ja Härmänmaa, kun taas Alajärvellä puolet myynnistä tulee alajärveläisiltä asiakkaalta, loput naapurikunnista.

Vakinaista henkilöstöä on 15 ja myös Maria Saarenpää on ollut täysipainoisesti yrityksen palveluksessa siitä saakka, kun Alajärven myymälä avattiin.

Yrityksen kasvaessa on myös yrittäjäparin perhe kasvanut. Marialla ja Miikalla on viisi lasta, joten on tärkeää että molemmissa myymälöissä on osaava henkilöstö myymäläpäälliköineen, jotta perheellekin jää aikaa.

Eteenpäin menossa

Miika Saarenpää toteaa, että hänellä ja Marialla on jatkuvasti käynnissä suunnitelmia ja ideoita yritystoiminnan kehittämiseksi. – Tähän saakka olemme pystyneet nostamaan liikevaihtoamme joka vuosi, ja sama tavoite on pidettävä kirkkaana mielessä eteenpäin.

Tavoitteen saavuttaminen vaatii jatkuvaa suunnittelua, toimenpiteitä ja investointeja, siksi erilaisia projekteja on kokoajan käynnissä taustalla.

Hyvä fiilis ja tekemisen meininki ovat aina aistittavissa IKH Saarenpäällä ja niinpä myös 15 -vuotissynttäreitä tullaan juhlimaan rennoissa, mutta työntäyteisissä tunnelmissa torstaina ja perjantaina 24.-25.10.

Torstaina Alajärven myymälässä vietetään Stihl -päivää ja sen myötä piha-alueella riittää nähtävää. Paikalle saadaan nimittäin kilpasahauksen mestareita järjestämään sahausnäytöstä!

Talossa sisällä on kovia tarjouksia ja eri maahantuojien edustajia niin torstaina kuin perjantainakin. Paikalla on tietenkin myös tarjoilua!