-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Alajärven ja Vimpelin lukiot sekä Jami perustavat Järviseudulle Suomen suurimman esport-koulutuskeskittymän

Alajärven lukio ja Vimpelin lukio liittyvät Jamin keväällä 2019 perustamaan esportkoulu.fi -konseptiin ja alkavat tarjota kilpapeliopintoja syksystä 2020 lähtien.

Lukioiden kilpapeliopintojen opetussuunnitelman pohjalla on Jamissa kehitetty opetussuunnitelma, joka pitää sisällään mm. liikuntaa, ruokavaliotietoa, elämänhallintaa ja pelivalmennusta.

MAINOS

Aloituspaikkoja kevään 2020 yhteishaussa on Vimpelin lukiossa 15, Alajärven lukiossa 15 ja Jamissa 20. Kilpapelinä toimii Counter-Strike.

Lähtölaukauksena Jamin onnistunut opiskelijarekry

Jami aloitti kilpapelikouluttamisen elokuussa 2019, jolloin 10 kilpapelaamiseen erikoistuvaa opiskelijaa aloitti merkonomi- ja datanomiopinnot Jamissa.

Kevään 2019 yhteishaussa Jamin kilpapelilinjalle haki 30 opiskelijaa ympäri Suomen – muun muassa Turusta, Tampereelta, Helsingistä, Oulusta, Lahdesta ja Vaasasta.

– Jamissa on voinut opiskella esport-liiketoimintaa keväästä 2014 lähtien, siinä olemme Suomessa edelläkävijä. Syksyllä 2019 liiketoimintaopintojen vierelle otettiin myös kilpapelaaminen, joka oli heti ensimmäisessä yhteishaussa valtakunnallinen hitti.

– Laajentumisessa Vimpelin ja Alajärven lukioihin vastataan monen suomalaispelaajan kutsuun – monet heistä haluavat mahdollisuuden opiskella lukiossa.

– Nyt meillä on tarjonnassa niin ammatillinen väylä kuin myös lukioväylä näille nuorille pelaajille. Myös kaksoistutkinto on järjestettävissä helposti oppilaitosten läheisen sijainnin ansiosta, kertoo Jamin esport-opettaja Mikko Kalijärvi.

– Alajärven ja Vimpelin lukioiden uusi painotus yhdessä Jamin kanssa takaa laadukkaan esport-keskittymän, mikä mahdollistaa opiskelijan kehittymisen oppilaitosten akatemiajoukkueiden kautta jopa ammattilaiseksi saakka unohtamatta kuitenkaan muuta opiskelua toisella asteella.

– Linjalle valituilla opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää itseään hyvin toimivissa opiskeluympäristöissä, joissa on urheilijalle tarjolla monia tukitoimia muun muassa personal trainerin palveluita, kertoo Alajärven ja Vimpelin lukioiden rehtori Marko Timo.

Pelaajapolkua pitkin ammattilaiseksi Vimpelin Vedossa tai Alajärven Ankkureissa

Vimpelin lukion, Alajärven lukion ja Jamin esportkoulu.fi -konseptista tekee Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen myös perinteisten urheiluseurojen läsnäolo.

Vimpelin Vedolla on toiminta jo pyörähtänyt käyntiin ja Alajärven Ankkureissa sitä viritellään eteenpäin.

– Vimpelin Vedon akatemiajoukkue toimii jatkossa pohjana johon oppilaitoksiemme opiskelijat voivat ponnistaa.

– Tarkoituksena on tietysti rakentaa pelaajapolkua ammattilaiseksi mutta myös ottaa nuoret lajin edustajat mukaan Vedon edustusjoukkueen harjoittelurinkiin.

– Uskon, että Vedon kaltaisen kilpapelijoukkueen läsnäolo on suuri vetovoimatekijä syksyn 2020 yhteishaussa, kertoo Kalijärvi.

– Seuran toiminnan organisoitumisen jälkeen Ankkureiden akatemiajoukkue antaa sopivan kilpailullisen haasteen koko toimintaan, kertoo puheenjohtaja Antti Joensuu.

Vimpelin Veto lanseerasi oman kilpapelijoukkueensa huhtikuussa 2019. Veto akatemia julkaistiin syyskuussa 2019.

Vedon edustusjoukkue pelaa mm pääsarjassa Telia Esports Seriesissä sekä Euroopan toiseksi korkeammalla sarjaportaalla ESEA Advancedissa.

Kaupungin- ja kunnanjohtaja toivottavat tervetulleeksi

Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen pitää uutta Esport-linjaa uraauurtavana avauksena Alajärven lukiossa.

Samalla yhteistyö tiivistää JAMIn ja lukion välisiä mahdollisuuksia Esport- ja muidenkin opintojen järjestämisessä.

Vimpelin kunnanjohtaja Sami Gustafsson tiivistää merkityksen kunnalle ja koko Järviseudulle.

– Esport-linjan saaminen osaksi Vimpelin lukion opintotarjontaa on Vimpelin kunnalle merkityksellinen asia. Esport ei ole pelkästään tulevaisuuden laji vaan sen sijaan räjähdysmäisesti globaalisti kasvava trendi, johon myös kuntakentän on reagoitava.

– Järviseudulle on nyt luotu ensimmäistä kertaa koko Suomen historiassa pelaajapolku ja ainutlaatuinen “esport-ekosysteemi”, johon yksittäinen pelaaja voi opintojen ohessa saada ammattimaista valmennusta, ja mahdollisesti myös nousta Telia-sarjassa pelaavan Veto esportsin riveihin.

– Tällainen ainutlaatuinen pelaajapolku on jo luotu Vimpelin lukioon pesäpallon ja koripallon saralla. Vimpelin kunta toivottaa lämpimästi kaikki uudet opiskelijat osaksi meidän yhteisöllistä kuntaa. Kunta olemme me!

Ala jatkaa kasvua valtakunnallisesti

Esport jatkaa kovaa kasvuansa niin Suomessa kuin maailmalla. Suomalaiset kilpapelijoukkueet osakeyhtiöittävät toimintaansa ja hakevat toiminalleen kasvua.

Suomen suurimmat verkko-operaattorit Elisa ja Telia ovat lyöneet myös lusikkaansa soppaan – Telia perusti Suomeen uuden Telia Esports Series -pääsarjan keväällä 2019 ja Elisa hankki itselleen toisen suomalaisen pääsarjan – FEL CS-liigan.

Telia myös osti itselleen enemmistön Suomen suurimmasta kilpapelitapahtumasta, Assemblystä.

Myös perinteiset urheiluseurat perustavat omia kilpapelijoukkueita. Toistaiseksi oman joukkueensa ovat perustaneet Sotkamon Jymy, Helsingin IFK, Classic, Imatran Pallo-Veikot ja SJK.

Esportsia voi opiskella toisella asteella tällä hetkellä Prakticumissa Helsingissä, Ahlmanilla Pirkanmaalla, Saskyllä Pirkanmaalla ja Vuokatti-Ruka urheiluakatemiassa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät