Lappajärvellä perehdytään valmiuteen

Mainos[adrotate banner="3"]

Pohjanmaan Vapaaehtoinen pelastuspalvelu kutsuu Lappajärven ja Vimpelin valmiudesta ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita henkilöitä Itäkylän nuorisoseuralle keskiviikkona 22.1. kello 18.

Tilaisuudessa esitellään Vapepan paikallistoimikunnan toimintaa ja suunnitellaan tulevia tapahtumia, joihin toivotaan paikallisten vapaaehtoisten lisäksi myös viranomaisten ja järjestöjen osanottoa.

MAINOS

Alueella on 16 hälytysryhmää ja niihin kuuluu tällä hetkellä yli 220 henkilöä.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun paikallistoimikunnan työn tarkoituksena on yhteen sovittaa alueellaan toimivien järjestöjen, hälytysryhmien ja viranomaisten työtä niin, että vapaaehtoisten valmius toimia viranomaisten apuna on mahdollisimman hyvä.

Vapepan verkosto pelastaa ihmishenkiä

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on 53 järjestön verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa.

Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa. Auttajamme toimivat maalla, vesialueilla ja ilmassa.

Vapepa-verkoston toiminta on vapaaehtoista, viranomaista tukevaa, pyyteetöntä, organisoitua ja koulutettua kansalaistoimintaa.

Vapepa-järjestöt toimivat yhdessä, jotta jokaisen järjestön osaaminen pystytään hälytystilanteessa hyödyntämään hädässä olevan ihmisen auttamiseksi. Hälytystilanteessa vapepalaiset johtavat omaa toimintaansa.

Kaikille avoin järjestöjen yhteenliittymä

Vapepan toimintaan voi tulla mukaan jokainen, joka haluaa auttaa muita käytännönläheisellä tavalla.

Vapepan jäsenjärjestöt järjestävät koulutuksen kaikille vapaaehtoisille.
Järjestöt myös varustavat omat vapaaehtoisensa. Vuonna 1964 perustetussa Vapepassa toimii ympäri Suomen yhteensä yli 10 000 vapaaehtoista yli 1000 hälytysryhmässä.

Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta.

Suomen Meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista meripelastustoimintaa ja Suomen Lentopelastusseura vapaaehtoista lentopelastustoimintaa.

Edellinen artikkeliMaukka ja Väykkä kiertävät maakuntaa
Seuraava artikkeliOP Koti Suomenselkä ja Järviseutu fuusioituivat yhden johtajan alle