0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Liikunta-Aalto pyyhkäisee yli Alajärven – kaikki mukaan!

Alajärven kaupunki on koonnut yhteen yhdeksän kunnan resurssit ja UKK-instituutin osaamisen ja kehittänyt ilmaista liikunnan neuvontaa kuntalaisille.

Uuden liikuntaneuvonnan ensimmäinen testivaihe on alkanut tiistaina Alajärvellä ja muiden kokeilukuntien kanavissa tammikuun aikana.

MAINOS

– Joka puolella Suomea kuntien johdossa mietitään, miten kuntien rakentamat uimahallit, liikuntahallit ja ulkoilureitit saataisiin paremmin ja tasaisemmin palvelemaan koko kuntaväestöä, toteaa Liikunta Aalto 2020 -hankevetäjänä aloittanut Henna Matintupa.

Alajärven kaupunki on investoinut noin 20 miljoonaa euroa liikuntarakentamiseen viimeisen kahdeksan vuoden aikana. – Tänä vuonna Alajärvi panostaa liikuntarakentamisen sijasta kunnallisten liikuntarakennusten käyttöneuvontaan ja liikunnan edistämiseen kaikissa ikäryhmissä.

Henna Matintupa on siirtynyt Liikunta Aalto 2020 -hankevetäjäksi ja uutena viestintäsuunnittelijana kaupungilla on vuoden pestinsä aloittanut FM Kirsi Lassila.

Alajärvi julkaisee koko kevään ajan omissa kanavissaan ja kaupungin liikuntapaikoissa digitaalista, videomuotoista liikuntaneuvontaa kaupunkilaisille. Neuvontaa annetaan yli sadan videon verran.

Liikuntaneuvonnan lajeihin kuuluvat mm. joka kodin kuntotestit ja lihaskuntoliikkeet, rintauinti, maastohiihto ja juoksulenkkeily.

Neuvonnan antajat ovat todella nimekkäitä omien lajiensa osaajia. Hiihdon neuvontaa alajärveläisille antaa olympiavoittaja Sami Jauhojärvi, rintauinnin neuvontaa kilpauimari Matti Mattsson ja hyvän joukkuepelin ohjeita mestarivalmentaja Jukka Jalonen.

– Kruununa kakussa Alajärven asukkaita piipahtaa huhtikuussa videoilla neuvomassa lenkkeilyssä Lasse Viren, Matintupa sanoo.

Tällainen ilmaisen liikuntaneuvonnan kattaus Alajärven kanaviin on mahdollista siten, että palvelun kunnat ovat kukin tuottaneet palveluun oman mestarinsa liikuntaneuvonnan.

Esimerkiksi Ylitornio on tuottanut kuntalaispalveluun hiihtoneuvontaa, Riihimäki Jukka Jalosen valmennusosaamista ja Myrskylä Lasse Virenin ja Ari Paunosen juoksuneuvontaa.

Alajärven rooli on olla palvelun kokoajana ja joka kodin kuntotestien ja lihaskuntoliikkeiden tuottajana sekä UKK-testien kuvauspaikkakuntana.

Palvelun videoneuvonta kevääseen 2020 on saatu Elixir TV-tuotannosta. Muun sisällön palveluun tuottaa Alajärven kaupungin Liikunta-Aalto 2020 -hanke.

Alajärven Liikunta-Aalto 2020 -hanke kokoaa yhteen liikunnan- ja hyvinvoinnin eri toimijoita ja palveluita ”Team Alajärveä” varten, eli kaikkia kaupungin asukkaita varten.

– Team Alajärveä sparraa joukko liikunnan- ja hyvinvoinnin asiantuntijoita sekä Aalto-ryhmä. Aalto-ryhmään on valittu neljä tavallista alajärveläistä henkilöä, jotka tavoittelevat elämänsä parasta kesää 2020. He haluavat jakaa tämän matkansa kaikille kiinnostuneille muita motivoiden, Matintupa kertoo.

Team Alajärvessä mukana ovat painonpudotusta tavoitteleva Jouni Hänninen, nopeutta kaipaava Kai Rantala, kestävyyttä tavoitteleva Sari Peura ja liikkuvuuden lisääntymistä haluava Sonja Ainonen.

Näiden neljän alajärveläisen matkaa kohti kesää voidaan seurata kevään aikana. Treeniohjelmat heille on tehnyt liikuntasparraajana toimiva Merja Korpela ja ohjelmiin pääsee kuka tahansa tutustumaan ja vaikkapa soveltamaan niitä omalle kohdalleen.

Mukana sparraajina ovat myös Lehtimäen Jyskeestä Janette Lepistö ja Alajärven Ankkureista Eucabeth Kivikangas, jotka ovat olleet mukana myös Elixir -ohjelman kuvauksissa. Ravintoneuvontaa hankkeessa jakaa Tuija Silver-Lager FitFactorysta.

Liikunta-Aalto tarjoaakin tänä vuonna kaikille kaupungin asukkaille digitaalisen valmennuksen lisäksi mm. treeniohjelmia, yhteislenkkejä, matalan kynnyksen tapahtumia, testejä sekä Team Alajärven yhteisen harjoituspäiväkirjan.

– Toivottavasti tämän hankkeen myötä Alajärvestä tulee liikunnallinen kunta, toivoo myös kaupunginjohtaja Vesa Koivunen. – Olemme rakentaneet mittavan määrän liikuntapaikkoja, olemme nyt haastaneet seurat, hankkineet sparraajat ja nyt haastamme kaikki alajärveläiset mukaan!

Tavoitteena on kerätä yhteiseen harjoituspäiväkirjaan valtaisa määrä erilaisia liikuntasuorituksia. Ensimmäisen 50 kirjauksen jälkeen tullaan suorittamaan arvonta satasen lahjakorttiin Kesportiin!

Lähtötasoaan pääsee kuka tahansa mittaamaan pallohallilla joko 27. tai 30.1., sillä silloin kuntalaisille on tarjolla 6 minuutin UKK kävelytesti.

Alajärven Liikunta-Aalto 2020 -hanke on saanut Leader-rahoitusta Aisapari ry:ltä. Liikunta-Aallon netti- ja Instagram-sivuilla voi seurata miten Liikunta-Aalto pyyhkäisee Alajärven kaupungin yli!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät