1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärvellä puhutaan nyt uupumisesta

Ihminen tavattavissa -terapeutti, skeematerapeutti Eino Hoisko pitää kaikille avoimen ja maksuttoman luennon ”Lopusta uuteen alkuun”, jossa käsitellään muun muassa uupumista.

Luento on tulevana tiistaina 21.1. kello 18-20 Alajärven koulukeskuksen auditoriossa.

MAINOS

Hoisko toteaa, että uupuminen liitetään yleensä työssä uupumiseen. Usein se näyttäytyykin siinä kontekstissa.

– Työ voi olla yhtenä laukaisemassa uupumista varsinkin silloin, jos elämässä tapahtuu paljon asioita, jotka vaativat normaalista poikkeavaa ponnisteluja.

– Uupuminen ei yleensä ole yhden tekijänsä summa. Siihen kytkeytyy useita asioita, jotka eivät edes nouse omaan tietoisuuteen. Uupunut ihminen saattaa kokea itsensä riittämättömäksi, voimattomaksi ja se saattaa viedä ihmisen sisäiseen turvattomuuteen.

Hoiskon mukaan turvallisuuden tunne on ihmiselle keskeinen asia, joka auttaa häntä jaksamaan. Tämä näkyy eteenkin silloin, jos elämän normaali sykli murtuu ja siihen tulee uusia ylimääräisiä vastuita. Sisäinen turvallisuuden tunne antaa ihmiselle viestin kyvystä jaksamisen rajojen asettamiseen ja ylläpitämiseen.

– Joskus nähdään yksilöitä, joiden elämä murenee kaaokseen. Kuitenkin ihminen sen keskellä selviää suuremmilta kolhuilta, koska hän kykenee muuttuneessa elämäntilanteessa huolehtimaan jaksamisensa rajojen ylläpidosta. Toiset taas menettävät elämänsä hallinnan pienistäkin muutoksista.

– Ihmisten erilaisuus tuleekin tässä näkyviin. Ajattelemme sen olevan ihmisen persoonassa, siinä minkä hän on geeniperimässään saanut. Kieltämättä tämä on yksi osa totuutta, mutta ei kerro kaikkea.

Turvallisuuden tunne on Hoiskon mielestä yksi keskeinen voimaannuttavien asioiden kasvualusta.

– Sen juuret lepää minuuden kuvassa. Siinä keskeisiä elementtejä on, kuinka olen oppinut näkemään itseni arvokkaana ja hyväksyttävänä sellaisena kuin olen. Ihminen joka on ”sujut” itsensä kanssa, elää hyvin itsensä näköistä elämää, toisin kuin ihminen, joka ei sitä ole. Hänelle on merkityksellistä se miten toiset suhtautuvat ja hyväksyvät minut.

– Mitä enemmän ihminen on ulkoa ohjautuva, on sen todennäköisempää, että hän pyrkii kaikessa näyttäytymään edullisesti, eli pyrkii miellyttämään toisia.

Tämä on usein uupumisen perussyitä.

– Pidän luennon ”Lopusta uuteen alkuun” ja pyrin avaamaan yleisölle tätä näkökulmaa. Uupumisen oireita, oloja sen jälkeen kun ihminen on romahtanut ja kyky elää itsensä näköistä elämää, on kadonnut.

Myös kuntoutumiseen liittyviä näköaloja katsotaan.

– Koska ihminen on yksilöllinen, myös kuntopolku tervehtymiseen rakentuu eripituisena. Hoidon pituudesta kysyttäessä vastaukseksi sopii hyvin sanat: ”se ottaa sen minkä se ottaa”.

Luennon välissä Hoisko esittää ihmisyyteen liittyvää musiikkia.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät