Vimpeli ilmoittaa Torstaissa

Mainos[adrotate banner="3"]

Joulutauolta 17 varsinaisen valtuutetun ja neljän varavaltuutetun voimin palannut Vimpelin kunnanvaltuusto siunasi maanantai-illan kokouksessaan kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan kunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan tänä vuonna kunnan verkkosivuilla Kuulutukset-kohdassa, julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä Torstai-lehdessä.

Kunnanhallitus päätyi esittämään valtuustolle kunnan virallisten ilmoitusten julkaisemista Torstaissa halvemman palstamillimetrihinnan perusteella.

MAINOS

Torstai oli lähestynyt kuntaa tarjouksella viime lokakuun alkupuolella. Kunta pyysi Järviseudun Sanomilta tarjouksen kunnallisista ilmoituksista joulukuun puolivälissä. Tarjoukset olivat esillä kokouksessa.

Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli kertoi valtuutetuille, ettei nykyinen kuntalaki määritä kuntia enää ilmoittamaan printtilehdessä, vaan nettilehti riittää.

Varavaltuutettu Tapani Harju (kesk.) totesi oman puheenvuoronsa aluksi, että on pitänyt samansisältöisen puheenvuoron jo kahdesti aikaisemmin eli esittänyt Torstain valitsemista virallisten ilmoitusten julkaisupaikaksi ja myös esittänyt tarjouskilpailua virallisten ilmoitusten julkaisemisesta.

– Torstai-lehti tulee joka notkoon ja niemeen. Meidän kuntamme tavoitteena on aina se, että kohdellaan kaikkia tasapuolisesti. Henkilöt, joilla ei ole varaa tai jotka eivät ole halunneet tilata maksullista lehteä, ovat olleet paitsiossa siitä, mitä kunnassa tapahtuu. Torstai tulee kaikille ja on netissä eli menee tieto kunnan tapahtumista kaikille.

Kunnalliset ilmoitukset julkaistiin vuosina 2008–2019 Järviseudun Sanomissa.

Keskustalta aloite
vuokra-asumiseen

Vimpelin kunnan työpaikkailmoitukset julkaistaan kunnan verkkosivuilla Kuulutukset-kohdassa ja julkisten ilmoitusten ilmoitustaululla, Kuntarekry.fi-sivustolla ja työvoimahallinnon sivulla sekä harkinnan mukaan kyseiseen tehtävään liittyvän ammattikunnan lehdessä tai muussa erikseen päätetyssä julkaisukanavassa.

Keskustan valtuustoryhmä esitti kokouksessa kunnan asukasluvun kehitykseen ja Vimpelin Vuokra-asunnot Oy:n, entiseltä nimeltään Kiinteistöosakeyhtiö Rentolankartano, vuokrausasteen parantamiseen tähtäävän valtuustoaloitteen.

Aloitteessa ehdotetaan kuluvan vuoden mittaista kampanjaa. Kampanjassa kunta sitoutuisi maksamaan vuoden ajan joka kolmannen vuokran kunnassa kirjoilla oleville tai kuntaan muuttaville uusille vuokralaisille.

Haloo Vimpelin Pasi Sova ihmetteli kokouksessa sitä, että esikoulukäytöstä poistetun Rantakylän koulun liikuntasali toimii tällä hetkellä ainakin pesäpallojunioreiden harjoittelupaikkana.

– Salissa ei ole ilmanvaihtoa ja ilma on valtavan tunkkainen. Onko tehty uusia tutkimuksia tai otettu uudet näytteet?

Tekninen johtaja Ville Karjalainen vastasi Sovalle, ettei liikuntasalia ole laitettu missään vaiheessa käyttökieltoon vaan esikoulun toiminta on keskeytetty. Hän kertoi, että tehtyjä tutkimuksia käydään läpi valtuuston iltakoulussa. Se järjestettiin maanantaisen valtuuston kokouksen jälkeen.

Vimpelin esikoulutoiminta siirtyi Rantakylältä Aapiskujan koululle syyslukukauden alussa.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliVäestönmuutos vaatii palvelurakenteen sopeuttamista
Seuraava artikkeliMaatilojen investointituet tarjosivat monipuolisia mahdollisuuksia maatilojen kehittämiseen