Uhanalaisia lintuja suorassa lähetyksessä – WWF vei livekameran kuvaamaan lintujen talviruokintaa

Mainos[adrotate banner="3"]

WWF:n uusi kamera välittää livekuvaa lintujen talviruokintapaikalta, joka sijaitsee suojellussa vanhassa metsässä.

Suorassa lähetyksessä voi nähdä muun muassa tuttuja talitiaisia, vaarantuneita valkoselkätikkoja ja erittäin uhanalaisia hömötiaisia.

MAINOS

Suurin osa Suomen linnuista muuttaa talveksi etelään, mutta osa jää sinnittelemään kylmään Pohjolaan. Ihmisen tarjoama talviruokinta voi auttaa monia lintuja selviämään pahimpien pakkasten yli.

– Talviruokinta on mukava ja antoisa harrastus, jonka ansiosta lintuja pääsee tiirailemaan läheltä – nyt myös netin välityksellä, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Vaikka Suomessa talvehtivat linnut ovat sopeutuneet ankariin talviin, niiden ravinnonsaanti hankaloituu päivien muuttuessa lyhyemmiksi ja kylmemmiksi.

Talviruokinnasta voi olla apua monelle uhanalaiselle lajille, mutta se ei ole ensisijainen keino niiden suojelemiseksi. WWF:n Luontoliven talvilintukameraan odotetaan esimerkiksi hömötiaista, töyhtötiaista ja valkoselkätikkaa.

Ne ovat kaikki uhanalaisia lajeja, jotka ovat kärsineet lisääntyneistä hakkuista.

– Livekuvissa lehahtelevien uhanalaisten lajien suurin uhka ovat hakkuut ja metsien yksipuolistuminen. Esimerkiksi hömötiainen ei löydä talvella talousmetsistä yhtä hyvin ruokaa kuin vanhoista luonnonmetsistä, Tolvanen sanoo.

– Tavoitteemme on muistuttaa niistä yksinkertaisista keinoista, joiden avulla metsänomistajat voivat auttaa uhanalaisia lajeja. Esimerkiksi avohakkuut voi vaihtaa metsän jatkuvaan kasvatukseen, Tolvanen jatkaa.

WWF on toteuttanut talvilintukameran yhdessä luontokuvaaja Hannu Siitosen kanssa. Siitonen, joka tunnetaan myös keihäänheiton arvokisamitalistina, on kuvannut vuosikymmenten ajan suomalaista metsäluontoa.

– Olen liikkunut koko ikäni metsässä, ja esimerkiksi hömö- ja töyhtötiaisten näkeminen sykähdyttää aina. Ne ovat vanhan metsän lajeja, jotka ovat valitettavasti katoamassa, sillä talousmetsissä ei niihin törmää. Toivon, että suora lähetys lisää keskustelua Suomen metsien ja niissä elävien lajien tilasta, Siitonen sanoo.

Kamera on osa WWF:n Luontoliveä

Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta.

Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa saimaannorpan, sääksen, ahman, kyyn, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää.

Lähetyksiä on katsottu yhteensä lähes seitsemän miljoonaa kertaa. Luontoliven teknisestä toteutuksesta vastaavat Live Eye ja Pukki Visuals.

WWF:n Luontoliven talvilintukamera voi katsoa TÄÄLTÄ

Edellinen artikkeliMaaseudun yritystuen avulla merkittäviä kiertotaloushankkeita maakuntaan
Seuraava artikkeliAlajärven kaupungintalolle oma sydäniskuri