-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Oma Säästöpankki historiansa parhaaseen tulokseen

Oma Säästöpankki teki vuonna 2019 historiansa parhaan tuloksen.

Toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kertoi maanantaina järjestetyssä tilaisuudessa, että liiketoiminnan tuottoja onnistuttiin kasvattamaan 21,9 prosenttia ja tase kasvoi tilikauden aikana yli 17 prosenttia, päätyen lähes 3,5 miljardiin euroon.

MAINOS

– Kustannusrakenteeseen vaikuttivat muun muassa investoinnit uusiin konttoreihin ja yt-neuvotteluiden kertaluontoiset kulut. Tammi-joulukuun tuloksemme ennen veroja oli 32,7 miljoonaa, missä kasvua 30,9 prosenttia. Vertailukelpoinen tuloksemme ennen veroja kasvoi seitsemän prosenttia ja oli 28 miljoonaa euroa.

Vuoden viimeinen vuosineljännes sujui pankilla hyvin ja se antoikin positiivisen tulosvaroituksen koskien koko tilikauden tulosnäkymiä. – Kasvatimme liiketoiminnan tuottoja 26 prosenttia ja samaan aikaan pystyimme hillitsemään liiketoiminnan kulujen kasvua.

– Asunto- ja yritysluottojen kysyntä jatkui voimakkaana ja keskimääräinen lainamarginaali pysyi lähes ennallaan.

Sydänlammi kertoi, että pankki on vahvistanut asemaansa keskeisissä kasvukeskuksissa Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa. – Seinäjoella pääsimme muuttamaan uuteen OmaSp pankkitaloon joulukuussa. Joulukuussa päättyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena kuusi pienempää konttoria päädyttiin yhdistämään läheisiin täyden palvelun konttoreihin.

– Pohdimme jatkuvasti liiketoiminnan kasvun ajureita ja siinä yhtenä keskeisenä näkökulmana on jatkuva asiakaspalvelun parantaminen. Digitaalisten palveluiden kehittäminen jatkuu määrätietoisesti ja loppuvuoden aikana uusia lanseerauksia tehtiin erityisesti mobiilimaksamisen palveluissa.

– Seuraavan sukupolven peruspankkijärjestelmän kehittämishanke on ollut käynnissä nyt vajaan vuoden. Asiakkaille se tarkoittaa tulevaisuudessa uusia tuotteita ja palveluita aiempaa nopeammin ja edelleen parempaa palvelukokemusta monipuolisissa palvelukanavissamme.

Muuttuvasta toimintaympäristöstä huolimatta pankin taloudellisen asema ja lähtökohdat vuoteen 2020 ovat Sydänlammin mukaan erinomaiset.

– Yhtiön liiketoimintavolyymien ennakoidaan jatkavan vahvaa kasvua tilikauden 2020 ajan. Yhtiön kannattavaa kasvua vauhdittavat viime vuosien panostukset asiakaskokemukseen ja asiakaspalvelun saavutettavuuteen uusien digitaalisten palvelukanavien ja uusien yksiköiden avaamisen myötä.

Säätiöille jaettavaa

Oma Säästöpankin hallitus ehdottaa, että vuodelta 2019 vahvistettavan tilinpäätöksen perusteella emoyhtiön voitonjakokelpoisista varoista maksetaan osinkoa 0,19 euroa jokaiselle vuodelta 2019 osinkoon oikeuttavalle osakkeelle.

Oma Säästöpankin Alajärven konttorin palvelupäällikkö Helena Marjomäki toteaa, että kaavailtu osinko on viimevuotista 0,14 euroa selvästi korkeampi ja toteutuessaan se tietää hyvää mm. Kuortaneen ja Töysän Säästöpankkisäätiöiden mahdollisuuksille jakaa varoja eri kohteille pankkien toiminta-alueella.

Pankin tuloskunnon paraneminen siis on hyödyksi koko alueelle ja Marjomäki toivookin, että esimerkiksi eri seurat koulutuksia ja tapahtumien järjestäessään muistaisivat hakea tarjolla olevia avustuksia.

Oma Säästöpankki onkin Järviseudulla monessa mukana ja eipä ihme että järviseutulaiset henkilö- ja yritysasiakkaat ovat ottaneet pankin omakseen.

– Meidän arvomaailmamme, ”lähellä ja läsnä”, on toivottu palvelumalli, sillä asiakaslähtöisyyttä kaivataan, Marjomäki toteaa. – Meitä on helppo lähestyä ja tunnelma on turvallinen. Meille on suorat puhelinnumerot, aukioloajat on selkeät ja kassapalvelut ovat samaan aikaan aina auki. Meillä on lisäksi nykyaikaiset digitaaliset palvelut.

Marjomäki kiittää myös Alajärven konttorin nelihenkistä henkilöstöä asiantuntevaksi ja pitkään pankkialalla toimineeksi. – Haluamme olla monessa mukana ja järjestää kivoja tapahtumia, joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua.

Asuntokaupassa hyvä vuosi

Oma Säästöpankin yhteydessä sijaitsee kiinteistövälitys OmaKodit, jonka kanssa pankki tekee mutkatonta yhteistyötä. LKV Antti Nenonen kertoo, että pankki onkin tärkeä yhteistyökumppani, mutta myös osaomistaja.

– Omakodit omistaa enemmistöosakkaana Tuomas Sivula, pankki ja minä olemme vähemmistöosakkaat. Työntekijöitä meillä on tällä hetkellä kaksi Seinäjoella, Jyväskylässä ja Alavudella kussakin sekä yksi Ähtärissä, kertoo Nenonen joka itse pyörittää asuntokauppaa Alajärvellä.

Mennyt vuosi oli myös OmaKodeille hyvä, eli se oli sitä myös monille kuluttajille jotka saivat asuntonsa myytyä. – Markkinat toimivat Järviseudulla kuten pitääkin.

– Kooltaan markkinat ovat täällä vakiintuneet eikä merkittäviä arvonnousuja ole näkyvissä, mutta toisaalta syytä sellaiseen synkkyyteenkään, mistä niin paljon puhutaan, ei ole.

Nenonen kertoo, että alueellamme liikkeellä ovat niin kiinteistöjen ostajat kuin myyjätkin. Vähäluminen talvi on pitänyt jopa mökki- ja omakotitalokaupan pirteänä myös keskitalvella.

Haastavimpia myyntikohteita ovat olleet suuret, syrjässä sijaitsevat ja paljon korjaustarvetta omaavat sekä kallista ylläpitoa vaativat kiinteistöt. – Sen sijaan 2000 luvun talot kylän pinnassa käyvät hyvin kaupaksi. Myös fiksukuntoiset osakehuoneistot löytävät nopeasti ostajan.

Nenonen sanookin, että kautta linjan hyväkuntoinen kohde myy paremmin, sillä iso yleisö ei ole kiinnostunut paljon remonttia vaativista kohteista. Toki niillekin on markkinat, mutta pienemmät.

OmaKodit avasi toimistonsa Seinäjoelle syksyllä ja selvää on, että kun yhtenä omistajana mukana oleva pankki laajenee, niin siinä sivussa myös kiinteistönvälityksellä olisi hyvä sauma jatkaa kasvuaan. Nenonen myöntää, että kukapa tietää vaikka tulevaisuudessa myös OmaKodit jatkaisi kasvuaan uusille paikkakunnille.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät