-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

COVID-19-tartuntojen määrä alueella nousi kahdella

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu yhteensä 27 COVID-19-tartuntaa. Sairaalahoidossa on edelleen muutamia potilaita.

Yleistilanne Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on pysynyt rauhallisena.

MAINOS

Samaan aikaan päivystyskäynneissä ja ensihoitotehtävissä on havaittu huomattavaa vähentymistä. Sen uskotaan johtuvan osittain ihmisten pelosta hakeutua hoitoon ja siitä, että ihmiset liikkuvat vähemmän, jolloin myös kaatumistapaturmien määrä näyttää laskeneen.

Pandemian aikanakaan ei kuitenkaan pidä epäröidä tarvittaessa ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai Päivystysapunumeroon 116117, josta saa apua äkillisiin terveysongelmiin. Numerosta voit myös kysyä neuvoja ja hoito-ohjeita. Päivystysapu 116117 palvelee vuorokauden ympäri.

Kiireellisessä tilanteessa voi hakeutua suoraan yhteispäivystykseen, jos yhteyttä päivystysapuun ei saa kohtuullisessa ajassa tai soittaminen ei ole mahdollista.

Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa (esimerkiksi kova rintakipu, hengitysvaikeus, tajuttomuus, halvausoireet, äkillinen kouristelu) tulee soittaa hätänumeroon 112.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät