-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kuortane Games kisataan elokuun ensimmäisenä

Kuortaneen legendaarinen juhannuskisa siirtyy tänä vuonna koronatilanteen vuoksi pidettäväksi lauantaina 1.8.

Kilpailu on tänä vuonna myös osa Motonet GP-sarjaa. Kuortane Games nousi viime kesänä osaksi Euroopan Yleisurheiluliiton pronssitason kilpailuja ja tämä taso on tarkoitus pitää myös tänä vuonna.

MAINOS

Euroopan koronatilanteen takia urheilijoiden saaminen Suomeen on kuitenkin vielä arvoitus, mutta kisojen järjestämisen kriteereitä on eri tavoin kevennetty.

– Siitä tietysti lähdetään, että tehdään niin laadukkaat kilpailut, kuin se on elokuun alussa mahdollista. Tiedossa on, että tapahtuman taloutta ja toteutusta joudutaan sopeuttamaan huomattavasti. Esimerkiksi keihääseen pyritään saamaan laadukas kilpailu kaikin tavoin, ja muutoinkin kisamme palkintorahoja ei ensimmäisenä leikata, koska ne ovat urheilijoille tärkeitä.

– Päivittyvät koronatiedot sekä rajoitukset määrittävät kuitenkin vielä sen, millä tasolla lopulta ollaan ja saadaanko Suomeen maailmalta huippu-urheilijoita, sanoo Kuortane Games pääsihteeri Tuomas Mikkola.

Kuortaneella ei vielä mietitä yleisömäärää vaan kisoja järjestetään tässä vaiheessa urheilun ehdoilla.

– Odotamme vielä tarkempia tietoja yleisörajoituksista sekä hygieniaohjeista, ja seuraamme mihin nämä kehittyy. Paikalle pääseville urheilijoille voidaan kuitenkin taata hyvät mahdollisuudet huippusuorituksiin, ja Ylen tuottaman suoran televisiolähetyksen kautta mahdollisimman moni pääsee myös näkemään kilpailut, iloitsee Mikkola.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät