-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

FitFactory hehkuu positiivista energiaa poikkeusoloissakin!

Alajärvellä liikuntakeskus FitFactoryssa alkuvuosi ja sitä edeltänyt vuodenvaihde olivat aikamoisia. – Olin liikunnanopettajan sijaisena yläkoulussa marraskuun alusta helmikuulle. Samaan aikaan pyöritin liikuntakeskusarkea ja suunnittelin uuden keskuksen toimintaa, kertoo yrittäjä Tuija Silver-Lager.

– Jouluna kun muut hengähtivät, meillä vedettiin ympäripyöreitä päiviä että saatiin yrityksen muutto loppuun. Talkooapua saatiin, mutta ennenkuin kaikki on mallillaan, oli siinä muutama työvaihe!

MAINOS

Muuton jälkeen uusi sali otettiin hyvin vastaan. – Oli kiirettä ja pitkiä päiviä. Saatiin avajaispäivä kalenteriin ja ne pidettiin. Keskiviikkoaamuna 12.2. ajelin kouluun ja puhelin soi kello 8.02. Ajattelin vastata, koska ehtisin hyvin puhua nopean puhelun ennen seiskaluokan liikuntatunnin alkamista, Tuija muistelee.

FitFactoryn Tuija Silver-Lager on saanut yrittäjänä kokea menneen talven aikana katastrofin toisensa jälkeen. Silti sisu ja rakkaus lajiin auttaa jatkamaan eteenpäin.

Tuossa puhelussa Tuija sai tietää, että FitFactoryn yläkerrassa on tulipalo ja koska pihassa on yksi auto, piti mennä tarkistamaan, ettei tiloissa ole ketään. – Juoksin autoon ja ajoin keskustaan. Savu näkyi ja tuoksui kauas. Liikuntakeskuksen tilat olivat onneksi tyhjät.

Kun lupa mennä sisään pelastamaan se mitä voidaan oli saatu, peitettiin laitteita kevytpeitteillä ja kaikki irtoava kannettiin ulos. Sammutusvedet valuivat, haettiin sankoja, käärittiin kumimattoja.

Tulipalo oli katastrofina kauhea. – Sen kanssa oltiin niin yksin. Tukea ja lohdusta tuli paljon ja se auttoi jaksamaan. Mutta kun liiketoiminta juuri avatuissa tiloissa on seis, sen kanssa on hyvin yksin.

Aluksi ei ollut tietoa siitä, miten pahasti tulipalo vahingoitti yläkertaa ja voiko tiloissa enää jatkaa toimintaa. – Pelko ja ahdistus olivat läsnä. Kun selvisi, että toimintaa voidaan jatkaa, oli pakko kerätä jaksaminen ja kääriä hihat. Mittavaa tuhoa FitFactoryn tiloihin ei loppujen lopuksi ollut tullutkaan, vaan vahingot tulivat lopulta vain savusta ja sammutusvedestä.

Jo tulipalopäivänä palokunta oli imenyt alas valuneet sammutusvedet pois, sitten käynnistettiin kuivatus, otsonointi ja ionisointi. Tuuletettiin, poistettiin kastuneet juuri lattiaan liimatut ruohomatot ja kumimatot, desifioitiin seiniä… homma oli mieletön. – Ja niin oli talkoolaisten apukin.

Ensimmäisinä päivinä yksi maatalon nainen laittoi Tuijalle viestiä, että kun talkoopäivä koittaa, hän keittää porukalle hernekeiton! Ja niin keitti. Talkoolaisia oli noin 50 auttamassa tilan puhdistamisessa sankoineen ja riepuineen. – Se oli käsittämätöntä ja valoi uskoa. Ihmiset haluavat, että tämä paikka saadaan auki!

Lopulta sali oli kiinni vain kahdeksan päivää. Kaikki oli saatu paikoilleen ja kaikki puhdistettu. Pidettiin viranomaisten katselmus ja terveystarkastaja teki tarkastuksen. Toimintaa jatkettiin turvallisin mielin.

Tavallista arkea ei ehtinyt kestää kovin montaa viikkoa, kun 13.3. iski seuraava katatsofi. Korona.

Edellinen katastrofi oli opettanut sen, että tuleen ei saa jäädä makaamaan. – Pitää tehdä nopeita päätöksiä ja ryhtyä toimimaan välittömästi. Eli tehtiin nopeita päätöksiä. Ryhmäliikunta päätettiin lopettaa, mutta kuntosali pitää auki niin kauan, kuin se on turvallista tai sen saa pitää avoinna.

Valmennukset ja ryhmät päättyivät. Kuntosalilla kävi kourallinen väkeä ja sinne tehtiin toimintaohjeet välineiden puhdistamisesta.

– Päätimme alkaa julkaista treenivideoita YouTubessa. Heti viikonloppuna saatiin kuvauskalusto salille ja kuvattiin ensimmäiset videot. Vaihtoehtoja oli monia, mutta päätettiin, että laadukkaasti toteutut videot ovat meidän valintamme.

– Otimme käyttöön ohjattujen treenivideoiden julkaisemisen vapaaehtoisella maksulla, vuokrasimme kaikki ryhmäliikuntatilassa käytössä olleet välineet ja opiskelin uuden sähköisen valmennusalustan, joka mahdollistaa modernin valmentamisen netissä.

Korona-ajan Tuija onkin kuvannut parina päivänä viikossa treeniviedoita, joita poika Oskari on editoinut videot ja niitä jaettu YouTube-kanavalle kaksi kertaa viikossa. – Videoilla on pyritty välittämään liikkumisen iloa.

– Niitä tekemällä haluamme osoittaa, että olemme mukana asiakkaidemme arjessa myös poikkeusoloissa. Vidoita on nyt julkaistu 14 ja YouTube-kanavalla on 112 tilaajaa. Videoita on katsottu noin 9000 kertaa. Eli aikamoinen tubetteja minusta on vähän vahingossa tullut!

Tuija myöntää, että paljon on ollut uuden opettelemista. – Ei tämänikäisestä naisesta ole ihan helppoa heittäytyä ohjaamaan näkymätöntä yleisöä! Lisäksi teknisten ratkaisujen tekeminen on ollut haastavaa. Onneksi Oskari on osannut auttaa niissä!

FitFactory on järjestänyt myös Live-illan striimaten kaikkien ohjaajien ohjaamat tunnit livenä YouTuben kautta. – Se oli erittäin onnistunut tapahtuma, josta saatiin tosi paljon ihanaa palautetta.

Kuntosali on pystytty pitämään jatkuvasti auki. Asiakkaat ovat ottaneet hienosti vastuun käyttämiensä välineiden puhdistamisesta. Pintojen desifiointia ja siivousta on tehostettu, jotta kuntosalilla treenaaminen olisi mahdollisimman turvallista.

– Otimme myös vuokrattaviksi maastopyöriä. Nyt jokaisella on mahdollisuus käydä testaamassa mielenkiintoista ja suosittua lajia ennen oman pyörän hankkimista.

Ryhmäliikunta alkaa!

Turvallisuus on FitFactoryssa kaiken toiminnan lähtökohta. Siivouksella ja desifioinnilla sekä asiakkaiden omalla välineiden puhdistamisella ja käsien pesulla on voitu treenaaminen toteuttaa niin turvallisesti, kuin se on mahdollista.

Tiloissa on käytössä UV-led-valaisimet, jotka tuhoavat bakteerit, homeet ja virukset yöaikaan.

Kuntosalillla ei myöskään ole ollut vielä tilannetta, jolloin siellä olisi ollut yli kymmenen henkilöä yhtäaikaa. – Meillä on mahdollisuus otta akäyttöön järjestelmä, jolla varmistetaan se henkilömäärä joka voi salilla olla samanaikaisesti. Tätä ei toistaiseksi ole tarvittu.

FitFactoryssa on päätetty avata 1.6. alkaen ryhmäliikunta uudelleen turvallisuusmääräyksiä noudattaen.
Turvavälit ja välineiden puhdistaminen toteutuvat hyvin esimerkiksi spinning-tunneilla, joten niitä tulee viikko-ohjelmaan useita.

– Lisäksi muille tunneille asiakasmäärät voidaan rajoittaa ajanvarauksen kautta. Tunneille otetaan siis vähemmän ilmoittautuneita kuin normaalisti, Tuija kertoo.

Kuntosali on avoinna kello 5-24, kuten tähänkin saakka.

Hyväkuntoinen toipuu nopeammin!

Hyvä peruskunto on paras suoja sairauksia vastaan. – Se ei välttämättä estä kaikkea, kuten ei koronaakaan, mutta hyvä peruskunto auttaa selviämään ja toipumaan nopeammin! Myös poikkeusoloissa arjen rutiineista kannattaa pitää kiinni. Herää, syö ja liiku säännöllisesti, Tuija muistuttaa ja kehottaa jokaista edelleen huolehtimaan kunnosta ja ulkoilemaan, kuten nyt on paljon tehtykin.

– Myös lihaskunnosta huolehtiminen on tärkeää, joten tee kotijumppaa, hyödynnä netistä saatavia ohjelmia ja löydä iloisia ohjaajia ruudun välityksellä. Täällä maaseudulla on upeita reittejä pyöräillä, kävellä ja juosta hienoissa paikoissa.

Toisilla on nyt kiire ja toisilla aika tulee pitkäksi. – Muista, että poikkeusaikaa ei tarvitse suorittaa – voi kuunnella omaa jaksamistaan ja valita myös rentouttavaa tekemistä ja lepoa. Monille etätyö, kotikoululaiset ja huoli toimeentulosta tai iäkkäistä läheisistä aiheuttavat paljon ahdistusta.

– Olisi hyvä löytää edes pieniä omia hetkiä, ja pyytää tai tarjota apua, jollei kaikilla siihen ole mahdollisuutta. Minusta on ollut hienoa seurata, miten toisia autetaan ja tuetaan juuri nyt. Tehdään sitä edelleen, sillä siitä tulee hyvä mieli!

Tuija toteaa, että pienyrittäjälle tämä on rankkaa aikaa ja epävarmuudessa eläminen ei ole helppoa. – Haluan edelleen välittää kiitokset kaikille niille asiakkaille, jotka ovat käyttäneet palveluitamme ja uskoneet meihin tänä kummallisena aikana.

– Me teemme kaikkemme sisulla ja rakkaudesta lajiin, että selviämme ja voimme joskus elää taas tavallista arkea. Siihen saakka toivon voivani välittää iloa ja innostaa juuri sinua liikkumaan juuri sillä tavalla, mikä tässä kohdassa parhaiten sopii!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät