Löytöeläinten hoitosopimus kilpailutetaan Alajärvellä

Mainos[adrotate banner="3"]

Eläinsuojelulain mukaan kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.

Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin. Alajärven kaupungilla on sopimus pieneläinten hoidon järjestämisestä Eläinhoitola Hepokatti Ky:n kanssa.

MAINOS

Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja se voidaan irtisanoa kuuden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen.

Kun asiaa kilpailutettiin vuonna 2016, silloin arvioitiin, että Alajärven kaupungin alueella olisi tarve 3-5 koiran ja 10–30 kissan talteenottoon ja säilytykseen vuodessa ja sopimuksen vuotuiseksi arvoksi arvioitiin 12330 euroa.

Kaupunki on viime vuonna maksanut pieneläinhoidosta Eläinhoitola Hepokatti Ky:lle yhteensä 28484,78 euroa. Viime vuonna talteenotettiin yhteensä 118 kissaa.

Alajärven kaupunginhallitus päätti kokouksessaan irtisanoa sopimuksen talteenotettujen pieneläinten hoidon järjestämisestä päättymään tämän vuoden loppuun ja kilpailuttaa toiminnan syksyllä myöhemmin päätettävin ehdoin.

Edellinen artikkeliAlajärven nimikkolintu ilahduttaa pian tiellä liikkujia
Seuraava artikkeliKuortane kutsuu kymmenen haastatteluun