-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Eteläpohjalaismaatiloille uutta bisnestä Green Caresta

Maaseutuyrittäjä voi saada luonnosta ja maaseutuympäristöstä uutta elantoa Green Care -toiminnalla. Green Care on sellaista ammatillista toimintaa, joka edistää asiakkaiden hyvinvointia. Etelä-Pohjanmaalla on käynnistynyt maatilayrittäjille suunnattu hanke Green Care -hoiva. Sen aikana yrityksiä opastetaan hahmottamaan, mitä toiminta on ja pohtimaan, voisiko oma yritys jatkossa tarjota tilojaan Green Care -toiminnalle tai tuottaa niitä itse.

Mukaan hankkeeseen voi lähteä hyvin matalalla kynnyksellä.
– Jo pelkkä uteliaisuus asiaan riittää. Tila voi olla iso tai pieni, eikä tuotantosuunnallakaan ole väliä. Kaikille Green Caresta innostuneille maaseutuyrityksille teemme selvityksen, mikä voisi olla juuri heille se mahdollisuus jatkossa tuottaa uudenlaista palvelua omassa yrityksessään, kertoo Riikka Asunmaa ProAgria Etelä-Pohjanmaalta.
– Tarpeita on monenlaisia. Peruspuutarha löytyy jokaisesta maatilamiljööstä, sekin on yksi mahdollisuus Green Care-toiminnan kehittämiselle.

MAINOS

Monia mahdollisuuksia

Mitä asiakkaat tekevät Green Care-kohteissa?
– Mahdollisuudet ovat monet. Esimerkiksi erikoiskasvitilalla asiakkaat voivat jopa osallistua taimien istutukseen, keruutöihin ja niin edelleen. Toiselle ryhmälle taas jo pelkässä tilaympäristössä oleminen ja eläinten katselu voi olla tärkeää hyvinvoinnin edistämisen kannalta, kertoo Riikka Asunmaa.

Onko markkinoilla riittävästi tarjolla Green Care -kohteita niitä tarvitseville?
– Tällä hetkellä on pulaa maaseutuyrityksistä, minne erityistä tukea tarvitsevat henkilöt voivat mennä. Tilausta on ympäristöille ja yhteisöille, joissa voi olla osallisena ihan tavallisissa arkisissa puuhissa, kertoo Johanna Mäki-Rautila Eskoon Sosiaalipalvelujen kuntayhtymästä.

Mäki-Rautilan mukaan nyt kaivataan vaihtoehtoja päiväaikaiselle toiminnalle ja lisää mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan.
– Eläinten tarkkaileminen ja hoitaminen on erityisen kaivattua toimintaa, koska sote-puolen yksiköissä eläinten pitäminen ei ole niin vain mahdollista ja yksinkertaista.

Green Care hoiva -hankkeen tavoitteena on löytää maaseudulle kumppanuusmallin avulla uusia yhteistyömahdollisuuksia ja -ympäristöjä Green Care -hoivapalveluiden tuottamiseen. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on ProAgria Etelä-Pohjanmaa, joka toteuttaa hanketta yhdessä Eskoon Sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kanssa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät