Timo Kangastie sähköpotkulautailee Utsjoelta Helsinkiin

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven Toukolasta lähtöisin oleva Timo Kangastie aikoo ajaa kolmessa päivässä sähköpotkulaudalla Utsjoelta Helsinkiin. 33-vuotiaan, nykyisin Tampereella asuvan Kangastien ajourakka alkaa torstaina 16.7. kello 8 Utsjoelta. Perillä Helsingissä hän aikoo olla sunnuntaina 19.7. kello 19. Matkan aikana Kangastie tekee pienen mutkan ja aikoo käydä pyörähtämässä Alajärven Palotorilla, jossa hän on ennakkoarvioiden mukaan perjantai-illan ja lauantaiaamun välillä.

Idea 33-vuotiaan betonipumpparin tempauksesta lähti liikkeelle Kangastien ja matkan etenemistä dokumentoivan Aatu Itkosen vitsinheitosta. Varsinaisia matkavalmisteluja ryhdyttiin tekemään reilu kuukausi sitten. Matkaa tehdään maksimissaan 25 kilometrin tuntivauhdilla. Ajoaikataulu on hyvin tiukka ja Kangastien tarkoituksena on ajaa jopa yli kymmenen tunnin mittaisia rupeamia ja pitää napakanmittaisia taukoja.
– Olen käynyt juoksemassa portaissa ja lenkkeillyt, että olen saanut nostettua kuntoa ylöspäin. Aion nukkua ennakkoon, että olen virkeänä suorituksen aikana, kertoi Kangastie maanantaina.

MAINOS

Live-kuvaa
matkan varrelta

Matkaa Timo Kangastien sähköpotkulautatempaukselle kertyy yli 1 400 kilometriä ja matkan aikana vältellään valtateitä. Tien päälle Kangastien sähköpotkulautojen lisäksi lähtee asuntoauto, kuljettaja ja valo- ja videokuvaaja. Tempauksesta kuvataan videokooste ja suora lähetys YouTubeen ja sosiaalisen median kanaviin. Tätä puolta hoitaa taikurina ja juontajana tunnettu Itkonen.

Kangastiellä on tukenaan sponsoreita ja yhteistyökumppaneita. Kangastien saavutuksiin kuuluvat muiden muassa vesijettien kilpa-ajon avomeriluokan MM-hopea ja EM-kulta sekä kestävyysajojen euroopanmestaruus.

Tanssin suurlähettilääksikin tituleerattu Timo Kangastie toimii Pirkkalassa sijaitsevalla Haikan lavalla tanssinjärjestäjänä. Hän on järjestämässä Himokselle Suomen suurimpia tanssilavafestivaaleja, jotka pidetään ensi vuoden elokuussa.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliGrillikota lisää viihtyvyyttä Lakiksella
Seuraava artikkeliPuolet yrittäjistä vastustaa kuntaliitosta