-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Koronapandemia vaikuttaa verenluovutukseen

Ulkomaanmatkailun hiljalleen taas käynnistyessä verenluovutuksessa noudatetaan useita matkustuksen jälkeisiä tilapäisiä luovutusrajoituksia. Epidemioiden takia myös Euroopan matkailuun voi liittyä 14 tai 28 vuorokauden luovutuseste. Ruotsia lukuun ottamatta Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä monessa Keski-Euroopan maassa matkailusta ei varoaikaa tule lainkaan.

Tällä hetkellä matkailun aiheuttamiin luovutusrajoituksiin vaikuttaa paitsi koronaviruspandemia, myös Länsi-Nilin viruskausi. Hyttysten välityksellä leviävä virus on aiheuttanut 2010-luvulla ihmisille epidemioita osassa Etelä- ja Itä-Eurooppaa sekä muutamissa Välimeren alueen maissa. Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden aikana 1.7.–30.11. riskialueilla oleskelusta seuraa 28 vuorokauden verenluovutusrajoitus, koska mahdollinen oireeton virustartunta voi levitä verensiirron välityksellä. Osa alueista ei kata koko maata.

MAINOS

Koronapandemian aiheuttamia voimassa olevia matkustusrajoituksia tarkennetaan tarvittaessa viranomaisten suositusten muuttuessa. Euroopan ulkopuolella matkailusta seuraa vuoden ympäri vähintään 28 vuorokauden luovutuseste matkalta paluusta.

Luovuta verta Alajärvellä

Verenluovutuksessa palvellaan ajanvarauksella. Ajan voi varata Veripalvelun verkkosivulta. Myös terveyskysely kannattaa täyttää jo etukäteen sähköisesti. Alajärven seurakuntatalolla, osoitteessa Kirkkotie 6, voi luovuttaa verta maanantaina 20.7. kello 13–18.

Veripalvelun henkilöstö- ja viestintäjohtaja Willy Toiviainen kertoo, että verkossa tapahtuva verenluovutuksen ajanvaraus otettiin käyttöön pikavauhdilla huhtikuussa.
– Ajanvarauksella varmistetaan, että jos luovuttaja tulee paikalle pitkän matkan takaa, hän myös pääsee luovuttamaan verta. Nettiajanvarauksesta on hyvät kokemukset. Sekä asiakkaat että henkilökunta ovat olleet tyytyväisiä.

Verenluovutuspaikoilla on aikaisemmasta poikkeavia käytäntöjä. Verenluovuttajilta varmistetaan heti saapuessa, ettei heillä ole flunssaoireita. Myös oireinen allerginen nuha estää verenluovutuksen pandemia-aikana. Jokainen luovuttaja ohjataan käsienpesuun tai käsien desinfiointiin luovutustilaan saapuessaan. Luovutustiloissa yhtä aikaa olevien määrää rajoitetaan. Lisäksi luovuttajia ohjeistetaan pitämään vähintään metrin turvaväli tilassa oleviin muihin luovuttajiin. Luovutustilojen puhdistusta on lisätty ja henkilökuntaa ohjeistettu pysymään kotona, jos heillä on flunssan oireita.

Valtaosa sopii luovuttajaksi

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61:n ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 grammaa litrassa ja naisilla 125 grammaa litraa kohti. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 40 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muiden muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Torstai-lehden levikkialueen lähin veripalvelutoimisto on Seinäjoella. Toimisto on avoinna verenluovutusta varten tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 11–18. Myös veripalvelutoimistoissa on käytössä ajanvaraus. Seinäjoen veripalvelutoimisto on suljettu viikolla 31.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät