Muistoseuroista kokoillan elokuva

Mainos[adrotate banner="3"]

Leea Kedon käsikirjoittama ja Järvilakeuden kansalaisopiston tuottama paikalliselokuvatrilogia Muistoseurat kasvaa kokoillan elokuvaksi. Tulevan elokuvan nimi pidetään vielä toistaiseksi salaisuutena, mutta se tiedetään jo nyt, että koolla on trilogiasta tuttuja hahmoja ja jälleen reissataan pitkin eteläistä Pohjanmaata. Tällä kerralla seikkaillaan muiden muassa Lappajärvellä Tapio Aution ateljeessa ja Hotelli Kivitipussa. Menossa on luonnollisesti mukana myös Ransuksi kutsuttu musta Ford Transit, jolla on tehty jo kolme Muistoseura-ajelua.

Idea Muistoseurojen laajentamisesta kokoillan elokuvaksi syntyi keväällä, kun elokuvan ohjaaja Jukka Mäkinen ja kuvaaja Pekka Pohjoispää tapasivat Teams-palaverissa käsikirjoittaja Leea Kedon ja kuvausten käytännön järjestelyistä vastaavan Jarmo Kumpulan kanssa. Keto kertoo, että yleisö on toivonut Muistoseuroista kokoillan elokuvaa.
– Viime kesänä kuvatulla Muistoseurat 3 -elokuvalla oli monta saumaa lisäkuvauksille. Kokoillan elokuvassa on nostettu uusia henkilöitä esille – esimerkiksi Kalen ja Penan huumanneet Ansa ja Unelma. Idea oli niin mielenkiintoinen, etten voinut vastustaa kiusausta kehitellä tekstejä.

MAINOS

Aikaisempaa tarinaa täydennettiin lisäkohtauksilla ja tarina sai myös jatkoa. Mitä tapahtuukaan, kun Torsti katoaa yllättäen ennen hääyön viettoa?

Tiivis kuvaustahti

Uuden elokuvan kuvaukset alkoivat sunnuntaina. Leea Keto kertoo, että kuvauspäiviä on kaikkiaan kuusi. Maanantaina kuvauksia tehtiin sekä Ylihärmässä että Kauhavalla ja tiistaiksi siirrytään Lappajärvelle.

Tekeillä olevassa kokoillan elokuvassa on Leea Kedon mukaan mukana 20 Muistoseurat-trilogiassa mukana ollutta näyttelijää. Uusia aikuisia rooleissa nähdään kuusi. Tällä kerralla mukana on aikaisempaa enemmän myös nuoria. Evijärven ja Lappajärven taiteen perusopetuksen ryhmistä löytyi vaivatta toistakymmentä lasta esiintyjiksi muutamaan kohtaukseen.

Syksyn aikana valmistuva elokuva on Leea Kedon mukaan pituudeltaan vähintään puolitoistatuntinen. Ensi-illan ajankohtaa mietitään myöhemmin syksyllä.

Korpelan kujanjuoksun, Peräkamaripojat ja muut tutut maalaiskomediat ohjannut Jukka Mäkinen ahkeroi jälleen Järvilakeuden kansalaisopiston elokuvatiimin kanssa. Mäkinen on tykästynyt eteläpohjalaiseen tekemisen tyyliin.
– Asiat hoituvat niin kuin sovitaan ja kaikki ovat innolla mukana projektissa. Parasta on hyvä porukkahenki.

Elokuvan teon mahdollistavat trilogian toteuttamisen tapaan lukuisat yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset avustajat ja kymmenet harrastajanäyttelijät.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliPulssi kohoaa ja mieli virkistyy Saarikentällä
Seuraava artikkeliLomautettujen määrässä raju kasvu