-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Sijaisvanhemmuus esiin kampanjalla

Perhehoitoliiton Ajoissa kotiin -kampanjan teema on tänä vuonna Koko perheen juttu. Teemalla halutaan muistuttaa sijaisvanhemmuutta harkitsevia siitä, että perhehoidon onnistumisessa on tärkeä rooli kaikilla perheenjäsenillä – ei vain vanhemmilla.
– Perhehoito on todellakin koko perheen juttu, sillä perhehoito vaikuttaa kaikkien sijaisperheen jäsenten arkeen. Siksi sijoittavan tahon tulee tukea koko perhettä ja vahvistaa perhehoidossa syntyviä sisarussuhteita. Asuinkunnan palvelutkin, esimerkiksi perheneuvola, on tarkoitettu koko perheelle riippumatta siitä, mistä kunnasta lapset on sijoitettu, muistuttaa Perhehoitoliiton Meidän sakki -hankkeen hankepäällikkö Emilia Säles.

Vuosille 2018–2021 sijoittuva Meidän sakki -hanke nostaa esille sisarussuhteiden ja koko perheen huomioimisen merkityksen perhehoidossa.

MAINOS

Perheen jäsenyys ei myöskään pääty, vaikka sijoitus päättyisi.
– Perhehoidon päättyessä esimerkiksi perheen jälleenyhdistämiseen lapselle voidaan vahvistaa oikeus tavata perhehoitajaa. Näin perhehoidossa syntyneet ihmissuhteet eivät katkea, Säles huomauttaa.

Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen…

/// ILMOITUS ///
[adrotate banner=”44″]

/// ILMOITUS///

Artikkeli jatkuu:

Monta yhteistyötahoa

Ajoissa kotiin -kampanja järjestetään nyt 13:tta kertaa. Kampanjan ajankohta on 31.8.–13.9. Edellisvuosien tapaan kampanjaan osallistuu kuntia, kaupunkeja, sijaishuollon yksiköitä, järjestöjä ja perhehoitopalveluja tuottavia yrityksiä eri puolilla Suomea. Ne järjestävät infotilaisuuksia ja tempauksia, joissa sijaisvanhemmuutta tehdään tutuksi. Tiedot kampanja-ajan tapahtumista täydentyvät elokuussa sijaisvanhemmaksi.fi-sivuston tapahtumakalenteriin:

Kampanjan suojelijaksi on lupautunut näyttelijä-ohjaaja Pamela Tola. Kaksiviikkoisen kampanjan aikana Perhehoitoliiton ja kampanjaan osallistuvien kumppaneiden kanssa jaetaan sosiaalisessa mediassa Koko perheen juttu -teemaan liittyviä päivityksiä sekä tietoa infotilaisuuksista ja tapahtumista. Lisäksi Perhehoitoliitto järjestää kaikille sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille suunnatun chatin, jossa liiton asiantuntija yhdessä perhehoitajan kanssa vastaa perhehoitoon ja sijaisvanhemmuuteen liittyviin kysymyksiin.

Rekrytointia tandempyörällä

Esimerkiksi Perhehoitokumppanit Suomessa Oy tempaisee tänäkin vuonna sijaisvanhempien rekrytoinnin merkeissä polkemalla tandempyörällä Tampereelta Ouluun. Polkijoina ovat Perhehoitokumppaneiden sijaisperheen vanhempi ja työntekijä. Reitin varrelle suunnitellaan infopisteitä, jossa Perhehoitokumppanit kertovat sijaisvanhemmuudesta sekä omasta toiminnastaan perhehoitajien tukena. Samalla kiertue symboloi matkaa perhehoitajuuteen.

Myös koronapandemia heijastuu sijaisperheiden tarpeeseen. Tilanteet perheissä ovat toimeentulon pulmien ja vastuiden lisääntymisen takia kriisiytyneet, esimerkiksi lasten koulunkäynnin osalta. Tämä lisää sijaishuoltopaikkojen ja tukiperheiden tarvetta. Koronan vaikutuksia korjataankin sosiaalihuoltopalveluissa vielä pitkään.

Ajoissa kotiin -kampanjaa koordinoi Perhehoitoliitto ry., joka on perhehoitajien alueyhdistysten ja perhehoitoperheiden nuorten yhdistys SINUT ry:n kattojärjestö. Perhehoitoliitto ylläpitää sijaisvanhemmaksi.fi-sivustoa, joka tarjoaa tietoa sijaisvanhemmuudesta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät