Saksalaistähti Vetterillä halu näyttää Kuortane Gamesissa

Mainos[adrotate banner="3"]

Miesten keihään viime kauden maailmantilaston kakkonen Saksan Johannes Vetter janoaa 90 metrin ylitystä tulevana lauantaina 1.8. Kuortane Gamesissa, sillä kolmen vuoden takaisen maailmanmestarin toistaiseksi pisin repäisy Kuortaneella on kantanut 88,23.

Pääsihteeri Tuomas Mikkola uskoo Vetterillä olevan halu näyttää yleisölle, sillä hän on kahtena edellisenä vuonna joutunut vaivojensa vuoksi jättämään kisan väliin.

MAINOS

Kolme vuotta sitten ennätyksensä 94,44 kiskaissut saksalainen tulee erittäin mielellään Kuortaneelle, sillä hän tietää kahdeksan parhaan keihästuloksen olevan täällä yli 90 metrin.

– Hyvän tunnelman lisäksi kentän keihäänheittopaikka on jo vuosia tunnettu siitä, että se voidaan valita tuulen suunnan mukaan, selvitti Mikkola.

Ulkomaalaisten urheilijoiden hankinnasta vastaava Tero Heiska muistutti yli 90 merin miehistä Aki Parviaisen, Kreikan Konstantinos Gatsioudiksen, Tero Pitkämäen ja Viron Magnus Kirtin heittäneen oman ennätyksensä Kuortaneella.

Vetterin ykköshaastajaksi nousee tämän kauden maailmantilaston kakkonen Ruotsin Kim Amb, joka viime lauantaina Saksassa merkkautti omaksi ennätyksekseen 86,49.

Lusikkansa soppaan pistävät kymppisakissa maailmantilastossa komeilevat yli 83 metrin miehet Latvian Gatis Cakss ja Kuortaneen oma poika Toni Kuusela sekä kolme vuotta sitten 88,32 nakannut tshekki Petr Frydrych.

MM-Dohassa neljänneksi sijoittunut Lassi Etelätalo haluaa myös laittaa kapuloita rattaisiin ja petrata kuuden vuoden takaista ennätystään 84,98.

Mikkolan mukaan järjestäjät ovat hankkineet koronarajoitusten vuoksi ulkomaalaisille urheilijoille työluvan ja toimivat täysin kansainvälisen yleisurheiluliiton ohjeiden mukaisesti.

Edellinen artikkeliKoronavirustartuntojen määrä maakunnassa nyt 48
Seuraava artikkeliKela-taksien uudelleenkilpailutus alkaa Etelä-Pohjanmaalla