-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Vuorenmaan kuntoportaita pääsee jo testaamaan – avajaiset myöhemmin syksyllä

Soinin Sisun hankkeena toteutetut kunto- ja elämysportaat Vuorenmaassa ovat nyt viittä vaille valmiit.

Portaiden osalta keskeneräistä ovat enää sähkötyöt, sillä portaiden kaiteisiin laitetaan led-valot, jotta käyttö mahdollistuisi pidemmälle syksyyn ja jotta liikkuminen portaissa olisi mahdollisimman turvallista.

MAINOS
Soinin Vuorenmaan vastavalmistuneet kuntoportaat johtavat parkkipäikalta 57 metriä ylöspäin!

Hankkeen projektipäällikkö Kari Laasala kertoo, että portaita riittää noin 250 metriä, askelmia on 434 ja korkeuseroa peräti 57 metriä.

Verrattaessa esimerkiksi Vimpelin kuntoportaisiin Vuorenmaan portaat ovat vähän lyhyemmät, mutta jyrkemmät. Laasala näkeekin, että on tosi hienoa että alueelle saadaan erityyppisiä kuntoportaita, jotta porrasnoususta innostuneet kuntoilijat saavat vaihtelua käydessään eri paikoissa.

Portaiden rakentaminen aloitettiin Soinissa keväällä pohjatöillä, joista vastasi Reijo Peura.

Puurakentamisesta kesän aikana on vastannut Pentti Saarimaa ja mittava talkoolaisten joukko.

Sähkötöistä taas vastaa Erkki Heikinmäki ja kohteen on suunnitellut Mauri Vuorenmaa Lehtimäeltä – muutoin portaat ovat kokonaisuudessaan soinilaista työtä.

Vaikka portaisiin laitetaan valot, niin talvikunnossapitoa niille ei ole luvassa. Myöskään nastakengin tai piikkisauvojen kanssa rappusia ei pidä nousta, sillä se kuluttaa puuta turhan nopeasti. Koiran kanssa rappusia saa nousta, toki mahdolliset jätökseton korjattava.

Vuorenmaan kuntoportaat ovat leveät ja jykevät, kulkuleveys on noin kaksi metriä ja idea on, että rappusia kuljetaan sekä ylös- että alaspäin.

Hanketta toteuttamassa on ollut kymmeniä eri-ikäisiä talkoolaisia ja työtunteja on tehty satoja. Nyt työ on saatu siihen pisteeseen, että käyttäjät ovat tervetulleita, joskin muistaen että sähkömiesten ollessa työssä, heille pitää antaa tilaa työskennellä.

Kuntoportaiden juhlallinen avajaistilaisuus on luvassa myöhemmin syksyllä, kunhan valaistus ja kaikki viimeistely on saatu tehtyä.

Laasala toivoo, että väki alkaisi nyt hyödyntää portaiden tuomaa erilaista kuntoilumahdollisuutta tosissaan, ja sille näyttäisikin että niin käy, onhan väkeä jo keskeneräisissäkin rappusissa riittänyt.

Myös tapahtumia on alustavasti portaisiin suunniteltu. Porrasjuoksukisat olisivat varmasti sopiva tapahtuma ja Laasala kertoo, että kun Ähtäriin Mustikkavuorelle on tulossa vastaavat portaat, on ajatuksissa ollut myös cup-tyyppinen tapahtumaketju eri kuntoportaiden kanssa yhdessä.

Jospa vimpeliläisetkin innostuisivat asiasta, niin kasaan saataisiin jo kolme osakilpailua!

Monipuoliset mahdollisuudet

Vuorenmaan kuntoportaat toimivat paitsi itsenäisenä lähiliikuntapaikkana, jossa oman kunnon kohottaminen yhdessä rauhallisen ympäristön kanssa antaa huippuolosuhteet kuntoiluun ja rentoutumiseen luonnon keskellä. Kiipeämisen voi myös yhdistää muuhun lenkkeilyyn tai pyöräilyyn alueella.

Portaat ovat myös jatkumo Kuninkaanpolun patikointireitistölle, joka lähtö- tai maalipiste sijaitsee Vuorenmaassa. Rinteen yläpäässä, jossa maan kaltevuus ei tarvitse portaita, tehdään soralla kulkuväylä Kuninkaanpolun reittiin.

Hankkeen kustannukset ovat yhteensä 155000 euroa ja EU:n ja valtion osuus siitä 93000 euroa, kuntaraha 23000 ja muu rahoitus, joka katetaan lähinnä talkootyöllä, liki 39000 euroa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät