Maakunnan viimeisin koronaviruslöydös kahden viikon takaa

Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaalla on todettu yhteensä 48 COVID-19-tartuntaa. Viimeisin positiivinen löydös on kahden viikon takaa.

Sairaalahoidossa koronapotilaita ei ole. Virustestauksia on tehty sairaanhoitopiirin toimesta tähän aamuun mennessä 8258, joista eilen sunnuntaina 128.

MAINOS

Alkukesän suvantovaiheen jälkeen muiden hengitystietulehdusten esiintyvyys on kääntynyt kasvuun.

Pelkän oirekuvan perusteella COVID-19-infektiota ei voi erottaa muista virustaudeista.

Kansallisen ehkäise, testaa, jäljitä, eristä ja hoida -strategian mukaisesti koronavirusnäyte otetaan omassa terveyskeskuksessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Suhteellisesti eniten näytteitä on otettu Kuusiokuntien, Suupohjan ja JIK ky:n alueella.

Sairaanhoitopiiri korostaa sitä, että toisen aallon estämiseksi keväällä käyttöön otettuja, tehokkaiksi osoitettuja ehkäisykeinoja on edelleen tärkeä noudattaa.

Sairaalavierailujen osalta haluamme muistuttaa voimassa olevista rajoituksista, joita noudattamalla saamme parhaiten suojattua potilaat. Vierailusta tulee sopia etukäteen yksikön henkilökunnan kanssa.

Edellinen artikkeliJääkiekkokausi käynnistyy Alajärvellä
Seuraava artikkeliVeronpalautukset on maksettu enemmistölle tänään – katso yleisimmät syyt, jos palautus ei tullutkaan tilille