Sinilevää on havaittu monin paikoin Etelä-Pohjanmaan järviä

Mainos[adrotate banner="3"]

Sinilevää on havaittu kuluvalla viikolla monin paikoin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteillä.

Myös tämän kesän sinileväkukinnat ovat noudattaneet totuttua kaavaa sen suhteen, että esiintymät ovat yleistyneet loppukesää kohti mentäessä.

MAINOS

Virallisia sinilevähavaintoja on raportoitu Ähtärinjärveltä Ähtärinrannan koulun edustalta ja Suninsalmelta, joissa levää esiintyi hieman. Alajärven Hoiskon uimapaikan ja Pynttärinniemen havaintopaikoilla levää havaittiin hieman.

Luodon kunnassa Luodonjärvellä levää esiintyi hieman. Rannikolla levää on havaittu viikon aikana hieman Mustasaaren kunnassa Lilla Tjärubådan havaintopisteellä ja Pietarsaaren edustalla.

Lisäksi asiantuntijatiedon mukaan levää on havaittu runsaasti Evijärven Kedonselällä, Puotilahdella ja Pohjasvedenlahdella.

Kansalaisten raportoimien levähavaintojen määrä on vähentynyt verrattaessa heinäkuisiin havaintomääriin.

Tältä viikolta havaintoja saatiin Lappajärveltä Sahin uimarannalta, jossa levää ei esiintynyt.

Edellinen artikkeliPesiskoululaiset palkittiin mitalein
Seuraava artikkeli”Soinilainen kesäkisaan” valtava määrä kehittämisideoita