”Amazing Race Soini” kiidätti ideakilpailun voittoon

Soinin kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi kertoo, että Soinilainen Kesäkisa innosti kesäasukkaat ja soinilaiset ideoimaan ja paljon loistavia ajatuksia saatiin ilmoille!
Mainos[adrotate banner="3"]

Soinissa järjestettiin menneenä kesänä ”Soinilainen kesäkisa”, jolla haluttiin saada kuntalaisilta ja Soinin asioista kiinnostuneilta uusia ideoita kunnan kehittämiseen. Samalla aktivoitiin kuntalaisia mukaan vaikuttamistyöhön.

– Parhaat ideat syntyvät yllättävissä paikoissa ja tilanteissa, nämä ideat täytyy saada käyttöön kunnan kehittämistyöhön, toteaa kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. – Kehittämisidea sai olla pieni tai suuri, luovuutta ja hulluutta sai käyttää, mutta myös arkiset kehittämisideat olivat yhtä lailla tervetulleita.

MAINOS

Kilpailun ideoita käytetään laajasti kunnan kehittämistyössä tulevina vuosina.

Kilpailu sai kansan todella innokkaasti liikkeelle, sillä ideoita saatiin peräti 88 kappaletta. Idean antajan henkilöllisyys pidettiin vain kunnanjohtajan tiedossa.

Parhaat ideat valittiin siten, että jokainen kunnanvaltuutettu valitsi mielestään kuusi parasta ideaa ja pisteytti ne siten, että paras sai 6 pistettä, seuraava 5 pistettä ja niin edelleen. Annettujen pisteiden perusteella laskettiin voittaja.

– Lähes jokainen idea sai pisteitä mikä kertoo siitä, että ideoiden taso oli hyvä!

Kilpailusta tuli varsin tasainen, sillä kaksi parasta ideaa saivat saman pistemäärän. Voittaja ratkaistiin sen perusteella, kumpi oli saanut enemmän ykkössijoja.

Tuhannen euron lahjakortilla soinilaisiin liikkeisiin palkittava voittajaidea oli Markku Ojalan ”Amazing Race Soini”.

Ideassa on rakennettu koko päivän aktiivinen tapahtuma Soiniin erilaiseni älyä, voimaa, taitoa vaativine tehtävineen ja iltatapahtumineen. Ideassa hyödynnetään Soinin luonnon monipuolisuutta ja yrityksiä. Tapahtuman voi myös tuotteistaa ja markkinoida esimerkiksi yritysten virkistyspäivän ohjelmaksi.

Sadan euron lahjakortein palkitaan lisäksi viisi muuta ideaa. Nämä ovat Suuri Soinilainen huutokauppa – ei renkää olla tyyris, jonka ideoi Leila Peura, Jani Ojalan idea Luontokeskus Huippu, neljäs Joulutori palaneen Marleenan-puotin tyhjälle tontille (idean keksijä ei halua nimeään julkisuuteen), Antti Luoman idea Kuntalaisportaali-kuntalaisia koskevat vaikuttamiskeinot kunnan asioihin yhden luukun periaatteella ja palkinnon saa myös Jaakko Rinteen idea Pop-Up toimintamökistä Soinin keskustaan.

Ideat käytäntöön

88 hienon idean toteuttamiseen ei Soinin kunnan rahkeet riitä, joten Rannanjärvi toivookin että nyt kun on saatu ideoita, niiden toteuttamiseen lähdettäisiin yhteistyöllä.

Ideoita saatiin hyvin erityyppisiä, reitistöihin ja harrastuspaikkoihin liittyviä ideoita tuli 27 kappaletta, tapahtumiin liittyviä 23, kuntamarkkinointiin 18, keskustan alueen kehittämiseen kymmenen ja selkeästi yritystoimintaan liittyviä viisi sekä infran kehittämiseen liittyviä ideoita viisi kappaletta.

Ideoista suurin piirtein puolet tuli ”kesäsoinilaisilta” ja puolet Soinissa asuvilta, mutta myös muutama naapurikuntalainen osallistui.

Ideoita tuli kaiken ikäisiltä ja muutama ideanikkari lähetti useammankin idean!

– Kunnantalon henkilökunta on myös käynyt ideat läpi ja pohtinut niiden eteenpäinviemisen mahdollisuuksia, Rannanjärvi kertoo.

– Monet ideat on mahdollista viedä käyttöön sellaisenaan, osa vaatii enemmän rahallista resurssia ja toiset taas henkilöresurssia.

Rannanjärvi toteaakin, että yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa tarvitaan, jotta ideoista tulee totta. Esimerkiksi voittajaideaa Amazing Race Soinia ei voi kunta yksin lähteä toteuttamaan, mutta aloitteellisuus yhdistyksiin päin varmasti tapahtuu, jotta homma saataisiin käyntiin ja kisa Soiniin vaikkapa Erämessujen yhteyteen!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliSoPsin -09 junnut tähtäävät maaliin uusissa peliasuissa!
Seuraava artikkeliYksi uusi koronatapaus