Alajärven 4H-yhdistys panostaa nuorten työllistymiseen laajalla rintamalla

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärvellä 4H-yhdistys on vankasti kiinni siinä työssä, jota 4H on nyt ja on aina ollut: nuorten työllistäjä. Siinä missä ennen jokaisella lapsella oli kesäisin oma porkkanamaa, on nyt tavoite paitsi löytää työmahdollisuuksia kouluikäisille, myös löytää alle kolmikymppisille nuorille niitä oikeita töitä.

Myös syksyn kerhokausi on alkanut hyvin. 4H-toiminnanjohtaja Krista Savola kertoo, että Safkasankarit kokkikerhoon on jopa niin paljon tulijoita, että uutta ryhmää ollaan aloittamassa toiselle päivälle.

MAINOS

4H-yhdistyksen toimintaa esitellään syksyllä Tik Tok videoiden kautta. 21-vuotias Santtu Koskiaho editoi ja julkaisee Tik Tok videoita, joiden aiheita on mm. kerhotoiminta, nuorisotoiminta, työllistyminen.

Santtu työskentelee 4H:lla syksyn ajan. Hän harrastaa seiväshyppyä ja Tik Tok videoiden tekemistä.

4H-tiimin uusin vahvistus on Anne Hautamäki, joka opiskelee oppisopimuksella liikuntaneuvojaksi 4H ja kaupunki työnantajinaan. Hän ohjaa Hoiskon koululla musiikkiliikuntakerhoa alakouluikäisille. Kerhoihin voi tulla mukaan myös kesken kauden, kunhan varmistaa yhdistyksestä, onko vielä tilaa. Kyse on matalan kynnyksen toiminnasta.

Alajärven 4H-yhdistyksellä on alkanut uusi Apunasi-hanke syyskuun alussa. Apunasi-hankkeessa työskentelevät työvalmentajat Kirsi Nelimarkka ja Liu Eteläaho, projektipäällikkönä on Krista Savola.

Apunasi-hanke tarjoaa työvalmennusta Alajärven ja Vimpelin alueella työttömille työnhakijoille, erityisesti nuorille, vastavalmistuneille, maahanmuuttajille ja perhevapailta työelämään palaaville. Hanketta rahoittaa TE-palvelut ja asiakasohjaus hankkeeseen tapahtuu TE-toimiston kautta.

Hankkeen pääkohde ovat nuoret, mutta myös maahanmuuttajat ja perhevapailta palaavat, joilla on työttömyyden pitkittymisen riski. Heidän kanssaan työskentelee erityisesti Liu Eteläaho, maahanmuuttaja itsekin.

Liu on lisäksi itsekin saanut vastaavasta hankkeesta apua ja sen kautta työpaikan 4H:lta. – Sain itse hankkeesta paljon apua aikanaan ja haluan tuoda sen saman itsevarmuuden myös asiakkailleni, että asiat saadaan järjestymään.

Apunasi-hanketta edelsi Aputiimi-hanke 2017-2020, joka päättyi elokuussa tänä vuonna. Aputiimin työvalmennuksessa oli hankkeen kolmevuotisen toimintakauden aikana 123 henkilöä, joista 44 prosenttia löysi työpaikan ja 14 prosenttia opiskelupaikan.

Alajärven 4H-yhdistys hallinnoi myös toista työllisyyspoliittista hanketta, Osaava-hanketta. Osaava-hanke toimii koko Etelä-Pohjanmaan alueella edistäen nuorten työllistymistä.

Osaava-hankkeessa työskentelee työvalmentaja Tytti Nevala, hankeohjaaja Arja Ketoja ja projektipäällikkö on Krista Savola. Osaava-hanke on alkanut vuoden alussa ja se tekee tiivistä yhteistyötä Ohjaamoiden kanssa, joissa Tytti tapaa nuoria kautta maakunnan.

Kulunut vuosi on ollut haastava koronatilanteen vuoksi, mutta muutama nuori on hankkeen myötä silti tänäkin vuonna työllistynyt ja työkokeiluja on saatu järjestymään.

Työkokeilut ovatkin usein hyvä väylä työelämään, kun nuori pääsee näyttämään työnantajalle mihin hänestä on. Lisäksi monilla on myös palkkatuki käytössä, mikä on hyvä porkkana työnantajille!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliKuusi uutta tartuntaa maakunnassa
Seuraava artikkeliJärvi-Pohjanmaalla koronatartuntoja